keskiviikko 30. elokuuta 2017

Maailman onnellisin vauva

Meidän Hilla, hän on maailman onnellisin. Kuinka monella on viisi hyssyttelijää ja tutin tuojaa kun päästää pienenkin inahduksen? Kuinka moni pääsee huristelemaan pöydäksi ja tuoliksi taitetulla "syöttötuoliautolla" ympäri kämppää, täysillä? Kuinka moni saa mutustaa salaa karjalanpiirakan jämää tai pizzan palaa pöydän alla? No ei kovin moni muu kahdeksan kuukauden ikäinen vauva. Meidän Hillapas saa, koska on niin ovela, ettei päästä ääntäkään siinä kohtaa kun on bongannut jonkun herkun lattialta. Äkkään hänet pahanteosta vasta kun huomaan hänen poistuneen näköpiiristä hipihiljaa. :D

Hilla täytti viime viikolla kahdeksan kuukautta. Hän on aivan ihana ja mahtava tyyppi, tyytyväinenkin vielä kaiken hyvän lisäksi. Hilla konttaa jo melkein, hänellä on melkein kaksi hammasta ja hän melkein kestää pitkän eron äidistä. Hilla on myös aika tarkka siitä, kenen sylissä hän on ja tässä kohtaa tuntuu, että hän vierastaa meidän lapsista ehkä voimakkaimmin. Tai sitten olen vain unohtanut muiden tämän vaiheen. Hilla nauraa isoon ääneen sisarusten jutuille ja kaivelee mielellään lego-laatikoita. Hänessä on myös sellaista Liina-siskomaista "jättiläisvauvan hyökkäys"-tyyppiä, mutta vielä hetken isompien lasten projektit ja rakennelmat saavat olla Hillalta rauhassa pöydillä ja tasoilla. 

Oikeastihan Hillan ruokavalioon ei todellakaan kuulu pizzat tai karjalanpiirakat, vaan viimeiset pari kuukautta hän on syönyt vauvoille tarkoitettuja kiinteitä ruokia: puuroja, soseita ja hedelmiä. Suurimman osan hedelmistä ja marjoista hän syö "itse" ja vaikka en olekaan mikään vannoutunut sormiruokailun kannattaja, on se pientä sotkua lukuunottamatta todella kätevää: hedelmät ja pehmeät vihannekset uppoavat pieninä palasina ja marjat joko tuoreina tai jäisinä. Kun Hilla mutustelee omia eväitään itsekseen, minulla on mahdollisuus esimerkiksi syödä itse samalla. Oujeah. Yöllä Hilla herää tissille kerran tai pari ja on hän päivälläkin ihan tosi onnellinen päästessään tissille, vaikka muut ruoat maistuvatkin jo erittäin hyvin. Aamuisin Hilla tykkää nukkua pitkään.

On Hillan elämässä myös pieniä alamäkiä: muutama päivä sitten hän kolaroi otsa ja nenä edellä pihasoran kanssa ryömiessään ulkona eikä pieniltä törmäyksiltä sisarustenkaan kanssa voi välttyä. Esimerkkinä edellisen postauksen kuva, siinä Liina halaa ensin Hillaa niin mahdottoman nätisti, mutta hetken päästä Liina tuuppaa pikkusiskon nurin. Ja neuvolan kasvuseulakin hälytti Hillan kohdalla ylipainoista! Voi meidän pientä palleroista, on tainnut tissimaito maistua vähän liiankin hyvin. :D No joo, hyvähän on että seuraavat. Hillan pituuskasvu on ollut hidasta verrattuna painoon. Onneksi meidän kaikki lapset ovat olleet vauvana aika pulleroisia niin ei olla ihan ensimmäistä kertaa pappia kyydissä. Kuukauden päästä käymme kasvukontrollissa, nähdään sitten mille linjalle käyrät asettuvat.

Nyt taidan kömpiä tuonne tuhisevan vauvan viereen, toivottavasti on rauhallinen yö edessä.





P.s. Hilla syö oikeasti aina pöydän ääressä, tuossa yhdessä kuvassa hän syö perunaa lattialla siksi, että Touko oli ystävällisesti vienyt äkäiselle pikkusiskolle perunan kattilasta sillä aikaa kun olin liiteristä hakemassa puita. :D    

   

tiistai 29. elokuuta 2017

Uudenlainen arki

Muutama päivä sitten minun isäni eli lasten pappa pyörähti pikaisesti meillä. Oli ruoka-aika. Hän istui ruokapöydän ääreen, tuumasi muutaman asian ja hetken hiljaisuuden jälkeen ihmetteli, että mitenkäs täällä on näin rauhallista. Niin, rauhallista ja hiljaista. Minä, Touko ja Liina olimme juuri syömässä. Hilla oli päiväunilla ulkona vaunuissa. Olin kattanut pöydän kolmelle. VAIN kolmelle.

Se on äärimmäisen outoa. Meillä todellakin oli rauhallista ja hiljaista. Meillä todellakin on rauhallista ja hiljaista viitenä päivänä viikossa, muutaman tunnin. Koska nykyään meillä asustaa kolmasluokkalainen, ekaluokkalainen, eskarilainen, kerholainen, taapero ja vauva. Ette kuulkaa uskokaan kuinka ihmeellistä on, kun puolet lapsista viettävät osan päivää jossain muualla.

Meillä on siis koulujen alettua koittanut ihan uudenlainen arki. Sulo aloitti esikoulun tutussa kyläkoulussa. Eino aloitti ekaluokan ja Aino siirtyi (jo!) kolmannelle luokalle. Kun he hyppäävät aamulla taksiin, minä jään kolmen pienimmän kanssa kotiin. Hillaa en oikein osaa edes vielä laskea lapseksi, koska hän ei tappele eikä sotke JA Toukosta ja Liinasta on kuoriutunut ihan suhteellisen siedettäviä tenavia nyt, kun päivät ovat rauhallisempia eikä muuttuvia tekijöitä ole niin montaa. Voin siis ajoittain kuulla jopa omat ajatukseni! No joo, kyllähän heidänkin kanssaan tekemistä riittää ja illat kompensoivat tehokkaasti aamupäivien rauhallisia hetkiä, mutta silti, ah autuutta. Kolme hurraa-huutoa Suomen koulusysteemille ja maailman parhaalle kyläkoululle.

Arki on tuonut tullessaan myös harrastukset. Pitkän kesäloman jälkeen lapset odottivat niiden alkamista kuin kuuta nousevaa ja täytyy kyllä itsekin myöntää, että vaikka meidän arkirytmi on astetta hurjempi, oli minullakin sitä jo vähän ikävä. Eikös sitä niin sanota, että arki on riittävän hyvää kun sitä lomalla kaipaa? Tai jotain sinne päin. Vaikka keväällä sitä oli ihan innoissaan kun koulut ja harrastukset jäivät lomalle, elokuun lähestyessä odottaa jo, että arkeen tulisi joku rytmi ja järjestys. 

Ainolla alkoi tutut pianotunnit ja jumppa ja parin viikon päästä hän aloittaa näytelmäkerhon. Se sopii hänelle kuin nenä päähän, sain nimittäin kesän aikana katsella "muutaman" esityksen ja toivon, että esiintymistä rakastavat tyttö viihtyy siellä hyvin. Eino aloitti jääkiekon kolmen päivän jääkiekkoleirillä ennen koulun alkua ja syyskuun puolella harjoitukset pyörähtävät toden teolla käyntiin. Jalkapalloharjoitukset puolestaan jäävät pois varmaan sitten, kun jäävuoroja on viikossa kahdet. Sählyäkin Eino odottaa jo kovasti. Ja seurakunnan poikakerhoa. Sulo seuraa isoveljen jalanjälkiä, tosin hän ei vielä tänä kesänä päässyt jääkiekkoleirille, mutta samoissa jääkiekkotreeneissä hän alkaa tänä syksynä käydä. On muuten älyttömän kätevää, että pojat ovat saaneet pelata kesän jalkapalloa samassa joukkueessa ja saavat pelata samalla tavalla myös jääkiekkoa, se helpottaa kuskaamista aika tavalla. Toukolla oli tänään ensimmäinen kerhopäivä - vihdoin ja viimein, ei niitä öitä ollakaan laskettu kuin ehkä kaksi kuukautta. :D Lisäksi Touko odottaa jo kovasti muskarin alkamista, ilmoitin Ainoa ja Einoa lukuunottamatta koko sakin sinne. Touko haluaa jatkaa myös jääkiekkokoulussa, saas nähdä tuleeko hänestä yhtä innokas kiekkoilija kuin isoveljistään. Liina ja Hilla pääsevät siis myös muskariin, muuta sitten ei tarvitakaan: talven aikana he saavat varmasti aimo annokset kulttuuri- ja liikuntaelämyksiä kun kulkevat isompien sisarusten harrastusjutuissa mukana. 

Vaikka meidän perhekalenterista ei montaa ihan täysin tyhjää päivää kuukaudessa löydy, on meidän arki oikeasti ihan tosi kivaa (ketäköhän tässä yritän vakuuttaa..:D). Lapset saavat tehdä mitä tykkäävät ja mitä osaavat - tämä periaate edellä meidän on mentävä joka asiassa, muuten mistään ei tulisi mitään eikä tätä kyllä jaksaisikaan kovin pitkään. Ja kyllä sitä jossain välissä itse ehtii jonkun lenkin käydä juoksemassa tai pyöräilemässä, jos ei muuten niin lasten kanssa. Siinäkin on vaan oltava asenteen kohdillaan. ;)

Alunperin ajattelin kertoa Hillankin tarkempia kuulumisia, mutta tämä arkisepustus venähtikin näin paljon. No, jätän sen huomiseen (nyt mantraan koko yön ja huomisen, että "muista kirjoittaa, muista kirjoittaa.."). Joten siis, huomiseen te siellä, onpa kiva että olette jaksaneet roikkua mukana. <3