torstai 30. huhtikuuta 2015

Kaaoksen selättämistä

Palaan parin kirjoituksen verran viime viikkoon, sen jälkeen yritän päästä kiinni reaaliaikaan, tähän hetkeen.

Viime viikko oli siis vallan kiireinen. Miten se meneekään niin, että kaikki tapahtuu aina samaan aikaan? Samalle viikolle osui minun parturiaika, yhdet vaatekutsut, Liinan neuvola, valokuvaus perhekerhossa, vauva-treffit (nyyttärit), vanhempainvartti, iskän petokoulutus ja oman kylän perhekerho. Siihen kun lisätään lasten harrastukset ja ristiäisten alustavat järjestelyt, päivät ovat täynnä. Lisäksi tietenkin olisi suotavaa saada hoidettua ihan ne perus arkijutut, ruoanlaitot, pyykit jne. 

Kun on paljon mukavaa tekemistä, ne ei niin mukavat tekemiset jäävät helposti tekemättä. Viime viikolla oli pari hyvää pyykinkuivatuspäivää (eli pyykit kuivuivat nopeasti ulkona) joten keskitin pyykinpesun näille parille päivälle. Kun illalla muistin hakea kuivat pyykit ulkoa, ajattelin laittavani ne seuraavana päivänä kaappiin. No, pahimmillaan ne saivat odottaa viikkaajaa kolme päivää. Ja kun ennen viikkausta ehti tulla jo uusi satsi puhdasta pyykkiä odottamaan. Sama homma kaiken muunkin tavaran kanssa: likaisia tai vain hetken käytettyjä vaatteita kertyi pikkuhiljaa ihan joka paikkaan ja epätoivoisesti yritin niitä välillä heitellä yhteen kasaan (mikä ei tietenkään pysy kasassa). Osaatte varmasti kuvitella, millaisia nämä puhtaiden ja likaisten vaatteiden keot seitsemänhenkisessä perheessä ovat. Lisäksi leluja, kirjoja, lehtiä, laskuja, askartelutarvikkeita, kaikkea kerääntyi koko viikon pöydille ja tasoille. 

Vaikka inhoan ihan hirvittävästi sotkuisesta kodista lähtemistä, vielä enemmän inhoan sotkuiseen kotiin palaamista. Ja jälkimmäinen tietenkin johtuu siitä, että on tapahtunut edellinen eli aamulla on ollut niin kiire, että kaikki on jäänyt sikin sokin. Olen tarkka siitä, että sängyt pedataan aina aamuisin ja aamutouhuista tulleet sotkut kerätään suunnilleen omille paikoilleen (juujuu, niponipo). Tämä on varmaan jotain epätoivoista järjestyksen ylläpitämistä kaiken tämän sekamelskan keskellä. No, viime viikolla oli monta aamua, että kaikki jäi levälleen. Minun oli valittava kahden väliltä: joko jätän järjestelemättä ja olemme suunnilleen ajoissa siellä missä minäkin aamuna piti olla tai sitten siivoan kodin ja myöhästymme ties kuinka paljon. Valitsin ensimmäisen. Ja tässä kohtaa niille jotka eivät tiedä: inhoan sekä myöhästymistä että sotkua, joten valinta oli vaikea. :D Minulla on selkeästikin vielä pitkä matka siihen, kun jonain kauniina päivänä tajuan, että minun pitää itse ehtiä töihin ja lasten kouluun JA että niinä aamuina ei välttämättä siivoilla yhtään mitään. Huoh.

Tätä kirjoitusta inspiroi muutama kuva näiltä kiireisiltä päiviltä: jossain vaiheessa pysähdyin ja katselin hämmentyneenä edessäni olevaa "kaaosta". Tästä on pakko ottaa kuva, ajattelin. Ajattelin myös, että kaaos oli oikeasti kamala. Mutta kun katselin näitä kuvia myöhemmin, huomasin itsekin, että eihän tuo nyt niin kamalalta näytä! Mutta sillä hetkellä sen tuntui kamalalta, uskokaa pois. Ihan sellaiselta ylivoimaiselta hommalta, mitä en ikinä saisi selätettyä. Aamupäivän kun roudaa neljän lapsen kanssa ympäri kyliä, tulee kotiin ja väsää häthätää jotakin ruokaa kaikille, sotkun siivoaminen tuntuu ihan todella vastenmieliseltä. Mutta sitten kun on hetken rypenyt itsesäälissä ja kurjuudessa, sitä ottaa itseään niskasta kiinni ja ryhtyy toimeen. 

Ja kyllä kyllä, elämisen jälki saa näkyä, siihen tulokseen minunkin on pitänyt tulla näiden vuosien saatossa, mutta kun meillä se elämisen jälki kasvaa välillä niin suureksi, ettei sen seassa mahdu enää edes kävelemään. 

Ruokahuollosta pitää vielä mainita, että siinäkin menen välillä sieltä, missä aita on matalin. Viime viikolla eräänä päivänä tapahtui oikea pohjanoteeraus: keitin lapsille perunoita ja nakkeja (no ne on välillä ihan ok, juu), mutta itse söin ns. RUTKUBURGERIN, jos joku tietää mitä tarkoitan: sellaisen viidenkymmenen sentin purilaisen, missä on mitä pehmeimmät rupusämpylät ja pihvi, mikä ei ole lihaa nähnytkään. Itse en kutsuisi purilaisia välttämättä edes oikeaksi ruoaksi, mutta niin vain minä sellaisen söin kun perunoita ei olisi riittänyt muuten kaikille. Yäk. Söin sentään salaattia sen kanssa.












Yksi huone pysyi järjestyksessä, OMG!

Jokaisen vessan vakiovaruste: lasten vasara.

Onko se nyt mikään ihme, jos tutit ovat aina hukassa? Tämä löytyi kaiuttimesta.
Kun tämä uusi viikko alkoi ja ristiäiset olivat ohi, meidän elämä rauhoittu, jee. Tällä viikolla en ole joutunut hoputtamaan ketään ja lapset ovat saaneet leikkiä leikkinsä rauhassa loppuun. <3 

keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Banoffee

Viime viikolla vauva-treffit-kirjoituksen yhteydessä minulta tiedusteltiin ohjetta superherkulliseen Banoffee-kakkuun. Sain reseptin ystävältä, joka oli jälkkärin treffeille leiponut ja suosittelen kyllä ehdottomasti kokeilemaan, ihan mielettömän hyvää!




Banoffee


1 pkt Bastogne-keksejä (n. 300g)
n. 50 g voita
1 tlk valmiiksi keitettyä kondensoitua maitoa
banaania
2 dl kuohukermaa


Tee pohja (esim. irtovuokaan) kekseistä ja voista, säästä kekseistä pieni kourallinen kakun päälle koristeeksi. Lado loput aineet kerroksiksi pohjan päälle: ensin kondensoitu maito, sitten pari banaania siivuina. Banaanien päälle vatkattu ja vaniljasokerilla maustettu kuohukerma, lopuksi vielä banaania ja murusteltuja keksejä.

Eikun  nauttimaan, namnam!



tiistai 28. huhtikuuta 2015

Ristiäiset

Meidän pienimmän rakkaan ristiäisiä vietettiin sunnuntaina yhdessä lähes samanikäisen serkku-tytön kanssa. Viime viikko oli kaikenkaikkiaan yhtä hulinaa ja juhlajärjestelyt huipentuivat perjantaille ja lauantaille, mutta silti saimme vältettyä pahimman stressin: jotenkin kummasti juhlien järjestäminen on tuplasti helpompaa, kun kaverina on yhtä käytännöllinen tyyppi kuin itse on (eli kärjistettynä nainen ja äiti ;)). 

Päätimme pitää ristiäiset ihan jossain muualla kuin kummankaan perheen kotona, ihan vain välttyäksemme siivoamiselta ja "meillä ei ole tarpeeksi astioita"-hepulilta. Yhteensä juhlijoita oli melkein neljäkymmentä, tarjolla oli kinkku- ja lohikiusausta, fetasalaattia, leipää, kahta eri kakkua, pullaa ja keksitikkareita. Itse teimme kiusaukset, salaatin ja tikkarit, mummut tekivät kakut ja isomummut leivät ja pullakranssin. 

Meidän tytön kummeiksi ryhtyivät kaksi tärkeää ystävää, Aino sai kuivata pikkusiskonsa pään kastamisen jälkeen ja pappina toimi kaikki serkukset kastanut enoni. Isommat lapset pitivät huolen siitä, että hiljaisia hetkiä ei ollut. <3

En ole vieläkään "uskaltanut" lukea lapsemme saamia onnittelu-kortteja. Haluan varata siihen ihan oman, rauhallisen hetken jolloin voin itkeä tihrustaa ihan rauhassa. Olen (jälleen kerran) aivan sanattoman kiitollinen kaikista ihanuuksista, mitä tyttö sai lahjaksi ja yleensäkin ottaen onnellinen siitä, että niin moni oli osa meidän perheen tärkeää päivää.






Kastettava nukkui koko "seremonian" ajan ja torkkui muutenkin lähes koko illan.
  







Maanantai-aamuna oli ihan sellainen olo kuin olisi krapula (alkoholittomista juomista huolimatta). Huusholli näytti karmivalta, viikonlopun aikana pestyt pyykit odottivat viikkaajaa ja ristiäiskamppeet olivat vielä hujan hajan. Lapset olivat väsyneitä pitkän viikonlopun jälkeen enkä oikein itsekään ollut pariin yöhön saanut nukuttua kunnolla. Alkuviikko onkin mennyt toipuessa ja totutellessa pienimmän uuteen nimeen. <3


P.s. Tästä eteenpäin viides lapsemme kulkee blogissa nimellä Liina. 

torstai 23. huhtikuuta 2015

Vauva-treffeillä

Tänään olisi vaikka kuinka monta hyvää aihetta mistä kirjoittaa, mutta tämä menee nyt kaikkien niiden edelle: olin eilen "vauva-treffeillä". Joku saattaakin muistaa kirjoitukseni helmikuulta, kun vietimme viikonloppua Himoksella. Nyt kaikki nuo viisi lasta ovat syntyneet ja eilen kokoonnuimme mm. herkuttelemaan ja ottamaan uuden kuvan.

Lähtökohta oli siis tämä:


Ja nyt tilanne on tämä:


Ylemmän kuvan ottaminen oli huomattavasti helpompaa, mutta saimme kun saimmekin ihan hyvin alempaan kuvaan nuo vauvojen bodytkin, mihin maalasimme suurpiirteisesti samat kuvat kuin mahoihin. <3

Vauvoilla on "ikäeroa" kolme viikkoa ja kaksi päivää (eli he ovat syntyneet kaikki reilun kolmen viikon sisällä), ensimmäisenä syntyi meidän vauva ja viimeisenä kuvan keskimmäinen vauva. Kun joku kuitenkin miettii sukupuolijakaumaa, niin vasemmalta oikealle: tyttö, poika, poika, tyttö, tyttö. 

Olen itsekin jotenkin sanaton tästä koko jutusta. Ensinnäkin, on ihan mahtavaa, että kaikilla on kaikki hyvin. Toiseksi, tällainen porukka on kultaakin kalliimpi vertaistuki tässä elämäntilanteessa. Olemme kaikki äärimmäisen onnekkaita, että ympärillä on ihmisiä, joiden kanssa on täysin luonnollista puhua synnytyksissä tapahtuneista sattumista ja repeämien parantumisista. 

Mehän emme osaa viettää iltaa ilman hirvittävää kasaa herkkuja: syöminen on hyvin oleellinen osa tällaisia kokoontumisia, eikä tälläkään kertaa nyyttäritarjoilu jättänyt ketään kylmäksi. ;)




Bodyt jäävät mukavaksi muistoksi, vuosien päästä voimme taas Himoksen reissulla muistella näitä ainutlaatuisia hetkiä. <3



Loppuun vielä ylemmät kuvat "ennen ja jälkeen"-kuvana masuista ja vauvoista, ai että tämä onkin kiva!


tiistai 21. huhtikuuta 2015

Hyvä tuli

Hiuksista tuli hyvät ja vauva oli nukkunut koko sen ajan kun minä olin pois. :) Oli minulla kampaukset ja kaikki, mutta en missään välissä ehtinyt ottaa kuvaa: kurvailin kampaamosta tuhatta ja sataa kotiin hakemaan vauvan, Ainon ja Einon, siitä ajoin suoraan Nosh-edustaja-ystävälleni "avoimille päiville" ja ennen kuin pääsimme kotiin, oli meidän haettava meidän koira löytöeläinhoitolasta. Koiralla on joku kevät-riento meneillään kun pihasta lähtee omille teilleen. 

Olimme kotona vasta yhdeksän maissa, mikä on kahdelle isommalle ihan hirvittävän myöhään. Pienemmät olivat olleet jo varmaan tunnin nukkumassa.

Tänään kävin vauvan kanssa lääkärineuvolassa. Siitä ja muista mukavista (sekä ei niin mukavista, mm. minun autonrengaskauppakäynnistäni) ehkä/toivottavasti huomenna. 

Tattadaa, nappasin kuvan neuvolan vauvanhoitohuoneessa. On se nyt vähän siistimpi kuin aiemmin. ;)


maanantai 20. huhtikuuta 2015

Kampaajalla

Täällä istun kampaamossa, hurraa! Uus tukka, uudet kujeet. No ei, väriä tyveen ja kuivat latvat veks. 

Mutta missä on vauva? Kotona, kääk. Yritin tuputtaa tissiä mahdollisimman paljon ja sain kun sainkin hänet syötettyä juuri ennen kuin lähdin ajelemaan tänne. Ehkä hän pari tuntia siellä iskän ja sisarusten kanssa pärjää (okei, pumppasin vähän maitoa varalta). 

Mutta olihan se jo aikakin istahtaa tähän penkkiin. Viime kerrasta on vierähtänyt yli vuosi!

Nappasin kuvan minusta (eikö ole kiva tuo juurikasvu) ja tissitakiaisesta ennen kuin lähdin.



Täältä lähtiessä en kyllä varmasti laita pipoa päähän. Koitan napata lopputuloksestakin kuvan vielä illemmalla, aurinkoista loppupäivää! 

perjantai 17. huhtikuuta 2015

DIY - värikäs vaunulelu

Askartelin tänään vauvan vaunuihin värikkään "lelun". Minun on ollut jo pitkään tarkoitus tehdä vauvan pinnasängyn päätyyn ns. mobile Ainon tekemistä hamahelmi-teoksista, mutta en ole löytänyt/keksinyt siihen sopivaa metallista rinkulaa kehikoksi. Siitä se ajatus sitten lähtikin!

Aino on todella innostunut hamahelmi-askartelija ja teoksia meiltä löytyykin laatikkokaupalla. Tähän leluun kaivelin viisi kauniin väristä sydäntä. Sidoin sydämet yhteen tavallisella ompelulangalla ja sydämien väliin laitoin valkoiset helmet. Lanka täytynee vaihtaa johonkin vahvempaan, sen verran näytti isompiakin lelu kiinnostavan. Siima voisi olla ihan varteenotettava vaihtoehto. 




Näitähän voisi askarrella vaikka jokaiselle viikolle tai vuodenajalle uuden: eri väreillä, eri kuvioilla, väleihin voisi laittaa enemmän helmiä ja kuvioita vähemmän jne. Aino oli kovin iloinen kun hän tuli kotiin ja näki, että olin tehnyt pikkusiskolle hänen tekemistä teoksista oman lelun. <3

torstai 16. huhtikuuta 2015

Muisti pätkii

Tällä hetkellä kärsin jonkinsorttisesta synnytyksen jälkeisestä dementiasta. Ihan varmasti. Kun en meinaa muistaa mitään ja ajatukset harhailevat. Toivon todella, että tämä on vain väliaikaista, sillä auta armias jos sekoilen yhtälailla koko loppuelämäni. Voi jee.

Sekoilu ilmenee ihan pienissä jutuissa: kun juuri äsken oli mielessä jokin, mikä pitäisi muistaa tehdä parin päivän päästä. Sitten parin päivän päästä muistan, että muistelin jotain, mutta mikäköhän se oli? 

Nytkin tuli tenkkapoo. Mitäs minun pitikään kirjoittaa? En enää muista.

Viikonloppuna kysyin veljeltäni samaa asiaa kaksi kertaa. Sillä sekunnilla, kun kysyin asiaa uudestaan, tuli itellenikin sellainen olo, että kysyinköhän tätä jo. Viimeistään kanssaihmisten ilmeistä huomaa, että jotain meni nyt pieleen: kulmat kurtussa he katsovat, että mitähän tuo nyt sekoilee. Eikä tätä tapahdu minulle normaalisti, siksi se onkin niin outoa.

Sitten en muista, kenelle olen puhunut mitäkin. Voin hyvillä mielin selittää jollekin saman asian kahteen kertaan. Tai sitten olla selittämättä jotain tärkeää jollekin tärkeälle. Eniten tästä varmasti kärsii mieheni, jolle unohdan kertoa vaikka mitä, oleellisia ja epäolennaisia asioita. Ja lastenkin puolesta vähän harmittaa, sillä entistä enemmän he joutuvat pyytämään ja muistuttamaan minua juuri lupaamistani asioista.

Vauvalle saatan tyrkyttää samasta tissistä maitoa monta kertaa peräkkäin. Ei sillä sinällään mitään väliä ole, tuleehan maitoa kummastakin, mutta kun aloitustissi on monta kertaa peräkkäin sama, toinen tissi on pian räjähtämispisteessä. En siis muista, kummasta tissistä vauva viimeksi söi. Toisaalta tämä korjaantuu aika nopeasti, sillä räjähtämispistetissin havaitsee kyllä ennemmin tai myöhemmin. 

Ja sitten, kaikkein kamalin fiilis on se, kun yhtäkkiä autoa ajaessa iskee paniikki: ovatkohan kaikki mukana? Otinko vauvan mukaan? Verkkokalvoille piirtyy kuvajainen kotona sängyllä tai turvakaukalossa tai ulkona keskellä pihaa itkevästä vauvasta, jonka unohdin kun lähtö oli taas hirveää sähläystä.

Ikinä en ole ketään unohtanut (vielä).

Olen joutunut kirjoittamaan kalenteriin ihan kaiken, mikä on edes jossain suhteessa tärkeää muistaa. Kun pari päivää sitten mietin kauppalistaa tälle viikolle, aivot menivät ihan jumiin. Onko maailmassa olemassa joitain muitakin ruokia kuin makaronilaatikko? Kaupassa ajatukset menevät ihan sekaisin ja unohdan ostaa maitoa mutta juustoa ostan, vaikka jääkaapissa on melkein täysi köntti jäljellä. 

Muistamattomuus ei johdu väsymyksestä, olen nimittäin ollut väsyneempikin. Kai minulla on ollut vähän samaa vaivaa jokaisen vauva-aikana, mutta joka kerta se tuntuu pahenevan. Onneksi minulla on paljon kanssasisaria, jotka ovat samassa elämäntilanteessa ja joilla tuntuu olevan samanlaisia oireita. En ole yksin, hurraa. <3

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Ensimmäinen arkipäivä

Tänään oli virallisesti ensimmäinen "tavallinen" arkipäivä meidän huushollissa sitten vauvan syntymän. Iskältä loppui siis isyysvapaa ja hän palasi takaisin töihin. Pitkään saatiinkin olla koko porukan voimin kotona ja on kyllä pakko myöntää, että ihan pikkasen paljon harmittaa, ettei vapaa enää jatkunut (vaikka minun harmistukseni ei varmastikaan ole mitään verrattuna mieheni harmistukseen). Lapset kyselivät aamulla moneen otteeseen, että missä iskä on JA mikä parasta, päivän aikana oli monta sellaista hetkeä, että lapset aloittivat lauseensa iskä-sanalla: minä kun aina tykkään peräänkuuluttaa sitä tosiasiaa, että iskäkin osaa tarjoilla vettä/purkkaa/apua tai tulla pyyhkimään tai korjata kirjaa tai laittaa elokuvan jne. eli kaikkea voi kinuta myös iskältä. Hurraa!

Jos meillä päivät täällä kotona kuluivat ennen nopeasti, nyt ne kuluvat super-nopeasti. Yhtäkkiä kello onkin niin paljon, että kaikilla on nälkä ja väsy ja kaaoksen kaikki ainekset ovat kasassa. No ei, ihan kivasti meidän päivä tänään meni, mutta sitä taas jossain vaiheessa oikein ääneen ihmettelin, että miten kaikki sattuu aina yhtäaikaa? Ensin kaikki on hyvin, vauva kököttää tyytyväisenä sitterissä, isommat leikkivät keskenään, minä tuusaan jotain (eli siivoan tai teen ruokaa), mutta sitten alkaa tapahtua: vauva känisee, Toukolle iskee yhtäkkiä ihan hirveä nälkä ja päiväuniaika puskee päälle, Sulo haluaa ihan välttämättä juuri sen lelun minkä Eino äsken kaivoi laatikosta. TADAA. Soppa on jälleen keitetty. Tai olisikin, siivoilun tuoksinnassa olen menettänyt ajantajun ja ruoanlaitto venähtää ihan liikaa (ennakointi, taas se ennakointi!), Touko kiipeilee nälissään pöydille etsimään kiivejä ja hapankorppuja ja suuttuu verisesti, kun nostan tavaraa hänen ulottumattomiinsa. Isommat pojat tappelevat ja huutavat kuin hyeenat ja minä yritän samalla syöttää vauvaa.

Sekunnissa järjestyksestä kaaokseen. Mahtavaa. Että pitikin ruveta siivoamaan, tosi järkevää. Oikeasti minun piti kylläkin vain imuroida, mutta sitten rupesin järjestelemään Ainon ja Einon huoneita: meillä ikuisuusongelmaksi on muodostunut isompien lasten tavaroiden järkevä säilytys. Miten järkätä pelit, askarteluvehkeet ja cd-levyt niin, että isommat ylttyvät niihin mutta pienemmät eivät? Olen kuukausien aikana pyöritellyt ja testaillut jos jonkinmoista ratkaisua, mutta mikään ei ole vielä toiminut kovinkaan loistavasti: Touko keksii aina keinon kiivetä levittämään hama-helmiä tai sitten isompien on hankala saada piirrustuspaperia hyllystä ilman, että koko pakka leviää pitkin lattioita. Täydellistä ratkaisua tuskin tuleekaan niin kauan, kun talossa on yksikin alle kaksivuotias, mutta jotain pitää aina vähän yrittää kehitellä. 

No, kaaoksesta ja tästä päivästä selvittiin vähin vaurioin, oikeastaan ainoat "kovemmat iskut" sai juustoköntti aamulla, kun imetin vauvaa sohvalla: seurailen Toukon puuhia noin yleisestikin ottaen kaikessa rauhassa, enkä käestä hänen tekemisiinsä kuin vasta sitten, jos hän keksii tai löytää jotain vaarallista. Yllättävän hyvin hän uskoo puhetta, mutta joskus minun on estettävä milloin mikäkin päähänpisto. Vauvan tissihetki ehkä vähän silloin häiriintyy, mutta minkäs teet. Raukkaparka.

Juustoa mehulla, namnam. Juustohöylällä mehua juustolle. Mehua juustolla, oli miten oli, näin siinä kävi. Onneksi tuo levite-purkki ei ollut auki.


Minut muuten aina, jokaikinen kevät, yllättää se jäätävä kuran ja hiekan määrä mitä ulkoa sisälle kulkeutuu. Kyllähän minä sen tiedän, että kun kuusi ihmistä ja koira ravaavat monta kertaa päivässä ulos ja sisälle, hiekkaa ja kuraa kertyy ensin kodinhoitohuoneeseen ja sitä kautta pitkin kämppää. Mutta silti se pääsee yllättämään. Tähän kun vielä lisätään koiran karvanlähtöaika niin avot, imurin kanssa saa nuohota pitkin nurkkia ihan joka päivä.

Kaikesta huolimatta oli oikein mukava päivä. Huomenna en järjestele. Ainakaan paljoa. Ruokaa on onneksi valmiina. ;) 

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Vähän luksusta

Pientä luksusta minulle, sain miehen Saksan reissulta tuliaisiksi Michael Korsin lompakon. <3 Ah, ihanaa, tähän "laukkuun" ei ängetäkään yhden yhtä vaippaa tai liivinsuojaa (eli pääsen käyttämään sitä ehkä kerran vuodessa :D). Lapset saivat ison kassillisen karkkia, mm. rasiallisen Kinder-munia: jännittävintä niissä oli se, että jokaisessa oli yllätyksenä lentokoneen pienoismalli.


 


Meillä meni täällä kotona nuo reissun aikaiset pari päivää kuin hujauksessa, suoriuduin koko porukan kanssa jopa Hesburger- ja kauppareissusta: kaksi pienintä matkasivat ostoskärryn kyydissä ja kolme isoimpaa seurasivat "kuuliaisesti" kärryn vierellä. Saunassakin kävin koko porukan kanssa. Joskus vuosien päästä voin vain yrittää käsittää, että miten olen selviytynyt kaikesta tästä kaaoksesta.

Iltaisin lasten mentyä nukkumaan oli kyllä yksinäistä ja parin päivän jälkeen koko porukalla oli kova ikävä iskää. Lapset syövät tuliaiskarkkeja monta viikkoa ja minä odotan sitä päivää, kun pääsen pröystäilemään upouudella M.K.:lla. ;) 

torstai 9. huhtikuuta 2015

Ihanat Milestonen vauva-kortit ja unohdetut mini-tennarit

Tämä ei ole mainos. Ajattelin vain kehua kovasti kaikille jostain lehdestä bongaamiani Milestonen vauva-kortteja. Minusta nämä vastaavat hyvin kysymykseen "Mitä hankkia vauvalle (vanhemmille), jolla on jo kaikkea?". No vauva-kortit tietenkin, meillä nämä ovat äärimmäisen kätevät jo ihan pelkästään siksi, että vauvasta tulee otettua tasaisin väliajoin kuvia (mikä tuppaa aina esikoista lukuunottamatta unohtua). Ja vaikka kuvia otettaisiinkin, on vauva harvoin niissä kuvissa yksin vaan (ainakin meillä) yhden tai useamman sisaruksen kanssa.

Ja ovathan kortit ihan mielettömän hienoja! Kun sitten vain muistaisi esimerkiksi sen "Tänään hymyilin ensimmäisen kerran"-kortin kun se hetki koittaa..;)






Vaikka ristiäisiäkään ei ole vielä vietetty, vauva on saanut kaikkea ihanaa lahjaksi. Uuden ruokalapun myötä voin hyvällä omallatunnolla heittää pois meidän melko kulahtaneen ruokalapun, mikä on tullut aikanaan Ainon äitiyspakkauksessa ja ollut ahkerassa käytössä kaikilla neljällä lapsella. Tai ehkä jätän sen varalapuksi. Hienon huivin/kuolalapunkin vauva sai, ja suloiset töppöset, tumput ja housut, yökkärinkin, en kestä. Minun ei kyllä parane mennä lastenvaateosastolle ollenkaan. :D





Tänään iskä lähti reissuun, tai niin kuin lapset sanovat "retkelle". Meillä meni päivä täällä kotona mukavasti ja erittäin vauhdikkaasti. Mikäs minun ollessa, kun on niin reippaita vauvan hoitajia talo täynnä. <3


Vauva ja Eino


Aino ja vauva

Vauva nukahti kummankin syliin, en kestä tätäkään.

Sillä välin kun isommat pitivät huolen pikkusiskostaan, minä sain hömpöttää Toukon kanssa meidän sängyssä: hän on nyt parina päivänä jättänyt päiväunet väliin, sillä kesäaikaan siirtymisen jälkeen poika on nukkunut aamulla niin myöhään, ettei päiväunille menosta tarpeeksi aikaisin ole meinannut tulla mitään. Jos hän nukkuu unet myöhemmin päivällä, yöunille meno venähtää. No, joka tapauksessa, yritin tänään sitten jossain vaiheessa rauhoitella Toukoa ja houkuttelin häntä hetkeksi pötköttelemään sängylle. Ei siitä mitään tullut, leikiksihän se meni. Mutta hauskaa meillä oli ja hän jaksoi hienosti loppuillan ilman "lepohetkeä". 




Nyt isommat tuhisevat omissa sängyissään ja pienin vieressäni sohvalla. Onneksi voin kirjoittaa tätä, muuten olisi yksinäistä. On hassua mennä "yksin" nukkumaan. Täytyy vielä katsella Ainon eskari-kamppeet aamuksi valmiiksi, jos vaikka vauva saa jonkin kakka-katastrofin aikaiseksi juuri silloin, kun taksi kurvaa pihaan. Hyviä öitä ja mukavaa perjantaita!

P.s. Olin tyystin unohtanut nämä meidän huushollin pienimmät Converset, vähänkö innostuin kun hoksasin, että vauva voi vielä tänä keväänä pröystäillä jossain nämä tossut jalassa. Aino sai nämä aikanaan ystävältä tuliaiseksi Pariisista.