torstai 30. lokakuuta 2014

Lapselta toiselle

Eilen kävin elämäni ensimmäisillä Nosh-kutsuilla. Kuten arvata saattaa, vaatteet olivat kerrassaan ihania. Sekä lasten-että aikuisten vaatteista löytyi monta suosikkia, mutta ehdottomasti eniten ihastuin lasten multiraita-kuoseihin. Siitä innostuneena päätinkin hommata kaikille lapsille, myös tulevalle pienelle, samaa sarjaa. En olisi ikinä uskonut, että jonain päivänä tulen pukemaan koko porukan samanlaisiin vaatteisiin! Itselleni tilasin mustapohjaiset printti-leggingsit, olen jo pitkän aikaa haaveillut kuvioiduista leggareista, mutta jotenkin olen törmännyt vain pelkkiin eläin-kuoseihin, mistä en pidä sitten en ollenkaan.

Tässä (huonolaatuinen) kuva multiraita-vaatteista.




Eilen pohdittiin samalla myös laadukkaiden vaatteiden kestävyyttä. Meillä korostuu erityisesti vaatteiden käyttöikä lapselta toiselle ja jäin tätä asiaa illalla vielä pohtimaan. Meiltä on aika automaattisesti mennyt Ainon "tyttömäiset" vaatteet suoraan serkku-tytölle ja häneltä hänen pikkusiskolleen. Joitakin yksittäisiä, Ainolle hankittuja vaatteita on Toukolla käytössä nyt.

Kysymys kuuluu siis: olenko kokenut, että ns. kalliimmat vaatteet ovat kestäneet paremmin kuin halvemmat?

Vastaus kuuluu: vaihtelevasti. Melko yllättäen minusta myös monet halvemmat vaattet ovat kestäneet pesusta toiseen yhtä hyvänä kuin "laadukkaammat". Itse suosin laadukkaampia vaatteita sen takia, että ne valmistetaan paljon eettisemmin ja ekologisemmin kuin halpis-ketjujen vaatteet. Minusta sillä on suuri merkitys, onko vaate valmistettu hyvistä materiaaleista työntekijöiden hyvät työolosuhteet huomioon ottaen.

Mutta jos verrataan pelkästään kestävyyden kannalta, niin kyllä minusta moni halvempi merkki yltää samalle viivalle kalliimpien kanssa.

Tässä muutama esimerkki Toukon tämänhetkisistä vaatteista, mitkä ovat olleet meillä käytössä ensimmäisestä lapsesta saakka. Punainen raita-body ja mustapohjainen pallo-paita ovat Marimekkoa, puna-valko-raitainen huppari, oranssi peruspaita ja raidalliset housut ovat Lindexiltä. Raita-housut ovat tulleet meille käytettynä eli minun laskelmieni mukaan ne ovat olleet kuuden lapsen jalassa. Nyt huomasin tarkasti syynätessä, että polven kohdalle on ilmestynyt pieni reikä. Samoin oranssissa paidassa (mikä on alunperin kyllä ollut valkoinen, sittemmin jostain kumman syystä se on värjätty :D) huomasin pienen reiän hihassa. 





Marimekon vaatteiden odottaakin kestävän isältä pojalle, sen verran hintavia ne ovat. Mutta Lindexitkin ovat kestäneet minusta erinomaisesti ja ovat vielä käyttökelpoisia.

Seuraavissa vaatteita, mitkä on hommattu Einolle. Touko on siis kolmas joka näitä käyttää ja varmasti nämä menevät käyttöön vielä seuraaville. Kolme vasemmapuoleista ovat Me&I:ta, taaimmainen raita-body Tuttaa ja kuvassa oikealla housut Kids Choisen ja harmaa body Finnwearin.





Ihan yhtälailla ovat minusta kaikki nämä kestäneet, merkistä riippumatta vaate on joko enemmän tai vähemmän nukkaantunut, varsin käyttökelpoisia kuitenkin kaikki vielä. Parhaassa kunnossa taitaa olla turkoosi pöllö-paita, siinä materiaali on jotenkin todella hyvä, ohut ja joustava (95% puuvillaa, 5% elastaania). Voi kun niitä tehtäisiin nykyäänkin enemmän, kangas ei ole edes nukkaantunut.

Huonosti kestäneistä vaatteista minulle on jäänyt erityisesti mieleen pari H&M:n bodya, jotka sai heittää parin pesun jälkeen pois. Toisaalta meillä on nytkin käytössä samaisen ketjun bodyja, mitkä ovat kestäneet todella hyvin vaikka ovat olleet jo valmiiksi käytettyjä.

Aina välillä tulee seurailtua keskusteluja vaatteiden laadusta, ja sen olen huomannut, että oli merkki mikä tahansa, aina löytyy kehitettävää ja jotain yllättävää. Tämä on varmasti sellainen aihe, mistä voisi kirjoittaa kyllästymiseen saakka, eikä mitään yhtäläistä johtopäätöstä löytyisi ikinä. 

Onko teillä muilla jokin ehkä yllättäväkin suosikkivaate, mikä on kestänyt vuodesta toiseen hyvänä?

Nyt lopetan tämän vaate-paasauksen ja rupean tekemään kananmunakastiketta. 

"Loppukevennykseksi" Ainon kysymys aikuisuudesta: Äiti, sitten kun sinä olet aikuinen, oletko sinä kuollut?

keskiviikko 29. lokakuuta 2014

Nosheja ihastelemaan

Tänään pääsen ensimmäistä kertaa ihastelemaan ihan livenä Nosh Organics-vaatteita. Ainon toinen kummitäti ompeli aikanaan tytölle lahjaksi paidan ja housut Noshin kankaasta, muuta kosketusta meillä ei (VIELÄ) Noshin vaatteisiin ole. Ja ihan mielettömän kivaa vaihtelua, tähän asti meille on rantautunut kotikutsujen kautta Me&I:n ja Pomp de Lux:in vaatteita. 

Noshin vaatteet näyttävät jo pelkästään kuvissa ihan mielettömän kivoilta, en malta odottaa, että pääsen hilpaamaan kuteita omakätisesti. Mitäänhän meidän lapset eivät oikeasti tarvitsisi, mutta kun itse joudun todella vähän ostamaan heille yhtään mitään, niin tällaisten spesiaalien ihanuuksien hankkiminen on suorastaan mahtavaa. Ja myönnän, hölmöä myös, näillä tuloilla ja menoilla ei pitäisi todellakaan olla varaa ostaa tämän hintaluokan vaatteita. Ns. tavallisia käyttövaatteita meille tulee käytettynä välillä ihan pussikaupalla, kiitos aktiivisten sukulaisten ja tuttavien, joten olen oikeasti aika etuoikeutettu hemmottelemaan lapsia (itseäni) kaikenmaailman super-hepeneillä. 

Vaikka kyllä meillä ihan peruskäyttöön menee myös kalliimmatkin vaatteet, viimeksi eilen Eino askarteli kerhossa upouusi paita päällä ja hihaan meni liimaa. Pari vuotta sitten Aino leikkasi juuri pakasta vedettyyn tunikaan reiän. Minusta on hölmöä ostaa vaatteita kaappiin jemmattavaksi. Juhlavaatteita lukuunottamatta.

Tänä syksynä en uuden Me&I-malliston vaatteista ensialkuun hirveästi innostunut, mutta silti sieltä on meidän lapset jotakin saaneet. Itseäni puolustaakseni: kaikkia en ole itse tilannut! Ja jotakin on vielä tulossa lahjaksi. Saapa nähdä, miten tämäniltaisilla Nosh-kutsuilla käy. ;)



tiistai 28. lokakuuta 2014

Pitäisi sitä, pitäisi tätä

Kun pitäisi soittaa vakuutusyhtiöön ja päivittää vakuutukset, pitäisi soittaa neuvolaan ja varata melkein koko köörille ajat. Ja hammashoitolaan ajat kahdelle pienimmälle. Siivotakin pitäisi, ikkunoiden sisälasit näyttävät kamalilta, vessanpönttö näyttää kamalalta, likapyykkikori haisee pissalle ja hyllyt ja tasot ovat taas täynnä kaikkea sälää. 

En tee mitään. Yäk, kun on liikaa tekemistä, tulee ähky. Vähän niinkuin silloin, kun satun kerran vuodessa astumaan lastenvaate-liikkeeseen: kaikkea on niin paljon, että pää menee ihan pyörälle. Hyllyt ja rekit tursuilevat yli, ja lähden kaupasta tyhjin käsin. Kun rupesi ahdistamaan. Tai joulun jälkeinen tavara-ähky, kaikki ylimääräinen laitetaan kiertoon. Syömisen jälkeinen ähky ei ole mitään verrattuna siihen, kun tuntuu, että seinät ja kaapit kaatuvat päälle.

Tänään tuli pitäisi-ähky. Sitten päätin, että teen huomenna yhden asian kerrallaan. Sitten tulikin sopiva väli, soitin neuvolaan. Samalla "innolla" soitin hammashoitolaan ja sitten vakuutuyhtiöön. Siivouksenkin aloitin ihan hissukseen.

Oikeasti se menee niin, että hätäillen kaikkea yhtäaikaa ei saa mitään aikaan. Itse saan parhaiten aikaan niin, että teen rauhassa yhden asian kerrallaan, asettamatta kummoisia tavoitteita. Ilman tiukkoja tavoitteita huomaan saavani aikaan enemmän, kun alunperin olin edes ajatellut. Ja ilman kamalaa stressiä ja nipottamista. 

Viikonlopun reissun jälkeen kaikki olivat uupuneita. Arki tuntui kankealta. Kun hölläsi viikonlopuksi kaikista rutiineista ja ärsyttävistä, pinttyneistä tavoista, paluu kotiin oli tietynlainen shokki: miksei kotona voisi olla petaamatta sänkyjä tai järjestelemättä leluja jatkuvasti yhteen laatikkoon? Miksi tiskit eivät voisi jäädä ruoan jälkeen tiskipöydälle hetkeksi odottamaan? Miksi ihmeessä reissussa osaa rentoutua, mutta kotona ei? Yksi päivä vielä menee siinä ihanassa hälläväliä-olotilassa, mutta kohta jo se sama rasittava nipottaja nostaa päätään: minä pidän siitä, että sängyt on pedattu ja tiskit laitetaan suoraan koneeseen. Sitten muistan kaikki pitäisi-asiat, mitkä siirsin tietoisesti tälle viikolle, koska ajattelin, että reissun jälkeen olen innokas niitä hoitamaan.

Reissun jälkeen iskikin oikein kunnon pitäisi-ähky, ahdistus suoraan sanoen. Sisäisen rauhan löydettyäni sain hommat alulleen. Jes.

Sisäistä rauhaa kaikille teille muillekin! ;) 


sunnuntai 26. lokakuuta 2014

Koti on paras paikka

Kotona ollaan, terveisiä Tahkolta!

Virkistävän viikonlopun jälkeen koti tuntuu taas maailman parhaalta paikalta, kohta on varmasti ihanaa mennä omaan sänkyyn nukkumaan.

Tässä meidän koko porukka, me kuvassa oikealla.


Aino pysähtyi äsken ennen nukkumaan menoa eteiseen tuumaamaan: "Hmm, missähän se meidän huone olikaan?". Olimme ilmeisesti niin kauan pois, ettei omaa sänkyäkään enää löytynyt. ;)

Nyt huilitaan.  

perjantai 24. lokakuuta 2014

Arkipäivä: torstai

Nousimme Ainon kanssa puoli kahdeksalta, hän heräsi tällä kertaa ilman herättelyä. Aamupalakin maistui paremmin. Sulo heräsi suunnilleen samoihin aikoihin meidän kanssa, Eino ja Touko jatkoivat vielä uniaan. Tarkistettiin Ainon kanssa, että uimahalli-kamppeet olivat varmasti mukana. 

Illalla meidän olisi tarkoitus lähteä viikonlopuksi Tahkolle mökille ja Aino kertoi iloisena siitä myös taksikuskille - onneksi, sillä taksikuski tuli varmistamaan, että perjantaina Aino ei siis tarvitse kyytiä kouluun. Itsehän olisin unohtanut kokonaan mainita koko asiasta ja kuski olisi aamulla odotellut pihassa turhaan. Onneksi muistin sentään ilmoittaa asiasta koululle.

Aamu sujui mukavan rauhallisissa merkeissä, mihinkään ei ollut kiire. Eino ja Touko heräsivät kahdeksan-yhdeksän välillä ja minä tuudittauduin siihen ajatukseen, että minulla on koko aamupäivä aikaa pakata ja siivota koti kuntoon ennen iltapäivän lähtöä. Kiire tuli silti.

En oikein meinannut saada itseäni liikkeelle. En sitten millään. Pojilla riitti energiaa vaikka muille jakaa ja minä räyhäsin heille vähän väliä kaikesta: älkää potkiko toisianne, älä juokse sen veitsen kanssa, nyt pois sieltä pöydältä, älkää kiljuko! Sitten sain ajatukseni taas kasaan ja pyysin pojilta anteeksi, kun olin huutanut kaikesta pienestäkin. Tajusin, että jotakin ruokaa pitäisi tehdä ja hyvä olisi, että sitä jäisi myös viikonlopuksi koira-vahdille. Aloitin siis perunoidenkuorinta-operaation. Eiköhän kymmenen litran kattila perunamuussia riitä. Sillä aikaa, kun minä puuhasin keittiössä, pojat keksivät keskenään kaikkea mieletöntä ja kohta koti olikin sikinsokin. Touhusin pyykkien, ruoan ja pakkaamisen kanssa monta tuntia. Aino tuli kotiin ennen kahta ja maltoin istua hänen kanssaan syömään. Olimme sopineet, että lähtisimme matkaan kolmen maissa. Viimeisin tunnin aikana pyörin kuin vimmattu. Ennen kolmea tupa paukahti täyteen porukkaa (mm. iskä tuli töistä) ja minä yritin saada vielä viimeisiä tavaroita kasaan ja hujanhajan olevat lelut kerättyä. Kun suunnilleen kaikki oli hoidettu, katsoin itseäni peilistä: tukka oli pystyssä, otsassa oli kamala finni ja vaatteet olivat mitä sattuu. Lasten pukeminen sujui onneksi sekunnissa, kaikilla oli kauhea hoppu päästä jo auton kyytiin. Kun muut pakkautuivat autoon, minä vaihdoin vaatteet ja yritin epätoivoisesti miettiä, mitä kaikkea on jäänyt pakkaamatta. Hepulissa keräsin vielä värityskirjoja mukaan. Touko heräsi päiväunilta juuri ennen lähtöä. 

Vietämme Tahkolla vuokra-mökissä viikonlopun koko perheen kesken: meidän perhe, kaikki minun veljet perheineen, minun vanhemmat ja yksi veljien ystävä, melkein perheenjäsen. Meitä on 12 aikuista ja kuusi lasta. Osa lähti matkaan jo torstaina, osa tulee perjantain aikana. Lapset odottavat eniten kylpylä-reissua.

Oikein mukavaa viikonloppua myös kaikille muille!

torstai 23. lokakuuta 2014

Arkipäivä: keskiviikko

Heräsin (taas) silmät ristissä seitsemän jälkeen, yöllä jouduin etsimään Sulon piipaa-autoa pimeässä, eikä sitä loppupeleistä edes löytynyt. Aino olisi nukkunut varmaan koko päivän, sain hänet hereille vasta varttia vaille kahdeksan. Hän istui hetken Sulon kanssa sohvalla, ja minä kiirehdin vaatteiden ja aamupalan kanssa. Vaikka aamuisin monesti meinaa iskeä ahdistus kiireeseen ja jatkuvaan hötkyilyyn, saan pidettyä itseni ulkoisesti tyynenä sisäisestä härdellistä huolimatta. Ja se vaikuttaa hyvin paljon siihen, kuinka lasten aamu alkaa: hätäinen äiti, ahdistunut lapsi. Rauhallinen äiti, rauhallinen lapsi. Teen itselleni vain karhunpalveluksen, jos päästän hepulin ja ärsytyksen ilmoille. 

Ainon joi aamupalaksi kaakaota. Ei muuta. Minua hirvittää lähettää lapsi kouluun tyhjin vatsoin, joten olin onnellinen, että hän edes joi jotakin. Aino taksiin ja puuroa keittämään. Touko heräsi puoli yhdeksältä, Eino vasta vähän ennen yhdeksää. Tarkoitus oli lähteä keskustaan perhekehoon, joka alkaa 9.15. Pojat saivat syötyä hyvin aamupuurot, sillä aikaa laitoin itseni valmiiksi, petasin meidän sängyn, raivasin isoimmat vaatekasat yhteen huoneeseen, laitoin pyykinpesukoneen pyörimään ja yhdeksältä hotkaisin oman puuroni. Onneksi isommat pojat pukevat (ainakin osittain) jo itse, lähteminen on huomattavasti helpompaa. Ulkovaatteiden pukemisessa ei kummempaa vastarintaa, mutta pääsimme silti lähtemään vasta vartin yli yhdeksän. Meiltä ajaa keskustaan noin kymmenen minuttia, joten emme ollet paljoakaan myöhässä.

Perhekerhon jälkeen kävin viemässä isomummulle Ainon ja Sulon synttärikutsun, hain Lidlistä hillomunkkeja (pojat odottivat autossa, niinkuin aina jos käyn pikaisesti kaupassa) ja kruisailimme kotiin. Touko nukahti autoon viideksi minuutiksi, eikä sitten enää nukkunut päiväunia sen jälkeen. Se oli aika outoa, yleensä hän nukahtaa uudestaan vaikka havahtuisikin siihen, että siirrän hänet autosta sänkyyn. No, eipä siinä mitään, hyvin hän jaksoi.

Heti kotona puolenpäivän jälkeen söimme, Sulon kanssa käytiin kovaääninen (Sulo karjui "ei", minä en karjunut niin kovaa "kyllä") keskustelu siitä, että ensin syödään ruoka, sitten vasta munkkeja. Minä voitin. Kohta tulikin serkkutytöt äitinsä kanssa, pienempi jäi ulos vaunuihin nukkumaan päikkäreitä. Laitoin lapsille lämmintä kaakaota ja meille aikuisille kahvia. Aamulla päätin olla petaamatta lasten sänkyjä tai siivoamatta sen kummemmin, vaikka lattiat suorastaan huusivat imurointia. Se oli hyvä ratkaisu: munkeista lenteli sokeria lattialle ja lapsilla alkoi taas sellaiset leikit, että siivous olisi mennyt täysin hukkaan. 

Aino tuli kotiin ja puoli kahden jälkeen jäin keskenäni lasten kanssa. Hetken tunsin itseni taas voimattomaksi: huusholli levisi sillä vauhdilla, että minun surkea yritykseni pitää mitään järjestyksessä olisi ollut täysin hyödytön. Tyydyin vain katselemaan touhuja vierestä ja huolehtimaan, että lapset eivät tappaneet toisiaan. Riitoja ja yhteentörmäyksiä tulee aina, mutta niistä selvitään. Lapsilla on uskomaton kyky antaa anteeksi sekunnissa, eikä sattumuksia muistella enää jälkeenpäin.  Aino oli väsyksissä koulupäivän jälkeen ja häntä harmitti, kun Touko kävi jatkuvasti häiritsemässä majan rakennusta. Samalla tein makaroni-tonnikala-salaattia (makaronia, tonnikalaa, suolakurkkua, omenaa, sipulia, kermaviiliä ja majoneesia) tulevaa viikonloppureissua varten. Puoli kolmen jälkeen iskä tuli kotiin. Istuin hänen kanssaan hetken pöydän ääressä, kunnes muistin, että yksi lapsista nukkuu ulkona. Minulla on joku ylimääräinen aisti tämän asian suhteen: juuri, kun menin katsomaan ikkunasta, vaunu hytkyi hieman ja tytön käsi nousi pystyyn. Sain nostaa hyväntuulisen tenavan sisälle.

Hetkeä ennen neljää ryhdyin patistamaan lapsia siivoushommiin. Siinä riittääkin tekemistä, sekä patistamisessa että siivoamisessa. Helpommalla pääsisin, jos siivoaisin itse ja käskisin lapset pois tieltä. Hommaan menee ainakin tuplasti aikaa, kun joudun uudestaan ja uudestaan muistuttamaan, mitä olimmekaan tekemässä. Toivottavasti sitkeys jossain vaiheessa palkitaan.

Imuroin ja siivosin loppuun, kun serkkujen isä oli hakenut tytöt kotiin. Ainolla alkaisi jumppa puoli kuudelta, ehdimme pelaamaan Ainon ja Einon kanssa yhden kierroksen Muumi-peliä ennen lähtöä. Vaikka aloitimme pelin ajoissa, silti tuli kiire. Ainon jumppatossut olivat olleet hukassa jo monta päivää, ja olimme jo luopuneet toivosta, kunnes jo autossa istuessamme tajusin, että tossut olivat Ainon sadetakin taskussa. Aino oli iloinen kun ne löytyivät, "kultaiset" tossut ovat hänelle tärkeät.

Jumpan ajan suunnittelin seuraavaa step-aerobic-tuntia, minkä pidän puolentoistaviikon päästä. Rakastan kaikkia hyppyjä ja sykettä nostavia liikkeitä, toivottavasti muistan, että itselleni hyppiminen saattaa tuoda vatsanseudulle pientä paineentunnetta. Jumpan jälkeen kävin kysymässä yhdestä lounasravintolasta lahjakorttia joulumyyjäisten arpajaispalkinnoksi. Ihailtavasti yritykset ovat innokkaina mukana tällaisissa jutuissa.

Kotona pääsimme saunaan heti seitsemän jälkeen, ilta meni suhteellisen sujuvasti, Toukokin oli hyvällä tuulella vaikka oli selkeästi tavallista väsyneempi. Keräsimme Ainolle seuraavan päivän uimahalli-reissua varten kamppeet valmiiksi ja letitin hänen tukkansa. Se on helpommin sanottu kuin tehty, hän inhoaa, kun harjaan hänen hiuksiaan. 

Koko porukka nukkui yhdeksältä, minä viikkasin vielä ison kasan puhdasta pyykkiä, tyhjensin tiskikoneen ja raivasin suurimmat sotkut pois. Ennen nukkumaanmenoa kuuntelimme mieheni kanssa Spotifysta ysäri-musiikkia, mieheni kuuntelee mielellään erityisesti tekno-ysäriä nostalgisissa merkeissä, minä lähinnä voivottelin ja höpisin jotain siitä, että joitakin biisejä kuunneltiin/kuuli yläaste-aikoihin jatkuvasti ja jokapaikassa. Mieheni on ollut silloin ammattikoulussa, voitte vain kuvitella, kuinka paljon hän on sitä musiikkia kuunnellut. 

Sängyssä luin vielä ensimmäisen Harry Potterin loppuun. Jossain vaiheessa havahduin siihen, kun tuleva perheenjäsenemme hikkasi vatsassani, ja jotenkin ajatus iski taas kuin salama: sisälläni kasvaa taas uusi, ihmeellinen elämä. Se on uskomatonta. Ihan mieletöntä.     

tiistai 21. lokakuuta 2014

Arkipäivä: tiistai

Huonosti nukutun yön jälkeen nousin vähän ennen puolta kahdeksaa. Sulo nousi melkein heti minun jälkeeni, istuimme hetken viltin alla tv:n ääressä. Kauaa en kuitenkaan ehtinyt istua, piti ruveta etsimään Ainolle puhtaat vaatteet ja lämpimämmät ulkovaatteet. Herättelin tyttöä varttia vaille kahdeksan, hän pötkötteli hetken sängyssä. Aamupala maistui tänään hieman paremmin, samalla kun Aino söi, tein isommille kerhoeväät valmiiksi. Touko heräsi kahdeksan maissa. Ainolle eväät reppuun, taksi tuli vartin yli kahdeksan.

Laitoin pojille puuron ja aloin huhuilemaan Einoa hereille. Kerho alkaisi yhdeksältä ja aamupalaakin olisi hyvä ehtiä syömään. Kävin käynnistämässä auton, että se ehtisi lämmitä sisältä: en jaksa koskaan pukea kahdelle pienimmälle koko ulkovarustusta vain siksi ajaksi, kun viemme Einon kerhoon. Pikkupojat söivät puurot ja sain heille päivävaatteet päälle. Eino nousi viisi yli puoli yhdeksän, silmät sikkurassa hän istui sohvalla viltin alla hetken. Patistin häntäkin pukemaan ja syömään. Aloimme pukea Einon kanssa kymmentä vaille ja lähdimme pihasta 8.52. Hyvissä ajoin oltiin perillä.

Matkalla kerholle ihailimme jälleen viittä kaurista, tai Sulon sanoin "pöpöjä poloja", söpöjä poroja. Eino jäi hyvillä mielin kerhoon. Tulimme pikkupoikien kanssa takaisin kotiin, söin itse aamupalan ja rakensimme Sulon kanssa junaradan. Petasin sängyt, siivosin keittiön ja keräilin aamukiireessä hujanhajan jääneet yökkärit ja vaatteet paikoilleen. Meinasin laittaa leivinuuniin valkean, mutta sitten tajusin, ettei minulla ollut mitään, millä tehdä tulta. Sytkäri oli mennyt muutama päivä sitten rikki, eikä ollut tullut mieleen ostaa uutta. Tai tulitikkuja, nekin voisivat olla ihan kätevät. Viikkasin ja laitoin puhtaat vaatteet kaapeihin, laitoin pyykinpesukoneen päälle ja tyhjensin tiskikoneen. Hetki luettiin maaatila-kirjaa ja puoli yhdeltätoista rupesimme pukemaan. Taistelin Sulon kanssa hetken haalareista ja kengistä, pääsimme lähtemään varttia vaille.

Kerholta tulimme puolenpäivän jälkeen, ulkoilma oli tehnyt tehtävänsä: Touko meni heti ruoan jälkeen nukkumaan, Eino ja Sulo rauhoittuivat ohjelman ääreen ja minä sohvalle lukemaan. Aino tuli yhden jälkeen, ihailimme lasten kerhossa tekemiä askarteluja ja Aino kertoi eskaripäivästä. Eino köllötteli hetken vieressäni sohvalla, kunnes singahti taas touhuamaan jotain. Hetken päästä kuulin, kun hän itki eteisessä, Suloa ei näy missään. Kävi ilmi, että Sulo oli purrut Einoa itsepuolustukseksi (kai, en nähnyt, mitä tapahtui) käsivarteen. Onneksi Touko oli jo herännyt ennen tätä mahtavaa huutokonserttia.

Iskä tuli puoli kolmen jälkeen, yleensä hän on kotona puolelta, mutta nyt kotiintulo venähti, koska pyysin häntä tuomaan kaupasta leipäjuustoa. AHNAM. Sitten, tein älyttömän virheen: kysyin lapsilta, että haluavatko he maistaa. Tottakai koko porukka halusi. Kohta Aino parkkerasi viereeni oman haarukan kanssa ja pojat kävivät vähän väliä kerjäämässä armopaloja. Leipäjuustopala oli syöty alta aikayksikön, NYYYH. Minun oma herkku, olisi pitänyt syödä se vasta nyt illalla.

Kun iskä oli syönyt, teimme Ainon kanssa hama-helmiteoksia. Eino kaivoi pakastimesta pari rasiallista mansikoita, Touko istui keskellä pöytää vaatien itselleen osan. Saimme helmi-teokset valmiiksi ja rupesimme vaivaamaan ruisleipiä. Sulo söi tyylilleen uskollisena kaiken taikinan mitä eteensä sai (aika yllättävää sinänsä, ruisleipätaikina ei ainakaan minusta maistu kauhean hyvälle). Kun minä vielä viimeistelin leipiä, iskä aloitti lasten pukemisen. Tiistaisin Aino, Eino ja Sulo ovat käyneet iskän kanssa pelailemassa koululla. Nyt he lähtivät tuntia aikaisemmin, että ehtivät viedä supiloukut jonnekin. 

Jäin Toukon kanssa siis kahden kahdeksi tunniksi. Sain leivät uuniin ja siivottua. Touko oli pahalla päällä, hän ei oikein keksinyt mitään tekemistä itsekseen. Yritin epätoivoisesti tutustua blogin ulkoasun muokkaamiseen (kuten varmasti huomaatte, se on vielä pahasti kesken, PAHOITTELEN), mutta Touko oli erimieltä: kun istuin koneen kanssa keittiön pöydän ääressä, Touko kiipesi pöydälle heittelemään kynttilöitä lattialle. Siirryin sohvalle, Touko kiipesi niskaani jatkuvasti ja pissasi lattialle (hän osaa ottaa itse vaipan pois). Okei, okei. EN TEE. Laitoimme saunan lämpiämään (onneksi vielä joku kynttilä paloi, sain siitä tulen) kuudelta. Isommat tulivat ulkoa vähän ennen seitsemää, samalla Touko kävi törkkäämässä kätensä kiukaan luukun kahvaan. Onneksi ei ollut niin kuuma, että olisi palanut pahasti, mutta kuitenkin sen verran lämmin, että toivottavasti hän nyt muistaa olla koskematta siihen.  

Pääsimme ajoissa saunaan ja laittamaan puuroa. Touko oli äkäinen ja nälkäinen ja kättäkin varmasti jomotti vielä. Isommat katselivat Babaria dvd:ltä sen aikaa, että puuro jäähtyi. Luettiin hetki Tatu ja Patu-kirjaa, minkä lapset lainasivat palloilureissulla kirjastosta.

Iltapalan jälkeen kaikki rauhoittui. Uuniture ruisleipä maistui kaikille, yksi kokonainen rinkula jo syötiin. Puoli yhdeksän jälkeen pestiin hampaat ja taisteltiin kaikki sänkyihin. Einolla alkoi perinteinen minulla on äitille asiaa-huuto heti sänkyyn päästyään, onneksi hänkin rauhoittui nopeasti. Iskä lauloi lapsille, minä siivosin keittiön ja laitoin tiskikoneen pyörimään. Puhtaat, kuivat vaatteet odottaisivat viikkaajaa kuivausrummussa, mutta saavat odottaa huomiseen. Lapset nukkuivat kaikki yhdeksän jälkeen, nyt ei kuulu muuta kuin tisikoneen hurina.

Mukavaa loppuiltaa ja levollista yötä!



maanantai 20. lokakuuta 2014

Arkipäivä: maanantai

Loman jälkeen uusi viikko lähti käyntiin vähän tahmeasti. Vaikka moni varmasti ihmettelee, että mistä ihmeestä minä nyt edes lomailen, niin karu tosiasia on se, että ihan tämä perusarki kaikkine pyörityksineen imee välillä viimeisetkin mehut jopa minusta. Oli ihanaa, kun viikkoon ei tarvinnut patistaa ketään aamulla hereille, vaan saimme lasten kanssa köllötellä yhdeksään, jos siltä tuntui; ruoka-ajat olivat mahtavan joustavat, ketään ei tarvinnut kyyditä aamuyhdeksältä kerhoon ja illat lorvimme kotona harrastusten sijaan. Pyykkiäkin ehdin (jaksoin) pestä niin, että ennen seuraavan koneellisen käynnistämistä sain edelliset narulta kaappiin.

Eiköhän kirjata vastapainoksi tämän tulevan viikon arkipäivien kulkua, juuri sellaisena kuin ne ovat.

Aamulla nousimme Ainon kanssa ennen puolta kahdeksaa. Kökötimme kumpikin hetken sohvalla katselleen pikkukakkosta, minä hörpin kahvia ja luin Harry Potteria. Taksi tulee hakemaan Ainon noin vartin yli kahdeksan, eikä tyttö osaa heti herättyään syödä mitään, joten siksi on noustava ajoissa heräilemään. Vihdoin, ennen kahdeksaa patistan Ainon pukemaan sisävaatteet ja syömään kaurapuuroa. Puuro ei oikein maistu. Eino herää, hän kömpii silmät puoliummessa sohvalle viltin alle, eikä sano sanaakaan. 

Rupusen aamuapalan jälkeen Aino pukee (minä puen, lapsi haukottelee) suurimman osan ulkovaatteista ja menee katsomaan Harri ja Dinot-ohjelmaa vielä hetkeksi. Kun taksi tulee ajallaan, Aino vetää kumpparit jalkaan, repun selkään ja hyppää taksin kyytiin. Sulo herää, hän on heti noustuaan pirteä, mutta istuu silti sohvalle katsomaan ohjelmia. Touko herää tukka pystyssä eikä todellakaan istu sohvalle katsomaan ohjelmia vaan kiipeää keittiön pöydälle tarkistamaan, mitä sisko on ennen lähtöään syönyt. 

Laitan puuron jäähtymään pojille ja petaan sängyt.

Aamupalan (mikä on syöty vasta ennen puolta kymmentä) puetaan ja minä syötän koiran. Lasken se pihalle ja siivoan keittiötä. Suunnittelen jo uloslähtöä, mutta täytyy vielä odottaa anoppi visiitille. Hän on tulossa hakemaan jotain soppaluita. Pääsemme pukemaan ennen puolta yhtätoista. Pukiessa käydään taistelua siitä, laitetaanko haalari vai takki ja miksi pitää laittaa kumpparit. Lähteminen sujui silti suhteellisen hyvin ja ongelmitta, ainut riita syntyi siitä, kuka sai istua etupenkille. Sovittiin, että Sulo istuu ensin ja Eino sitten kun tullaan takaisin. Houkuttelen koiran sisälle ja lähdemme matkaan. Pientä tyytymättömyyttä havaittavissa takapenkillä.

Ulkoilun jälkeen käyn poikien kanssa ruokakaupassa. Sulo eksyy jossain vaiheessa kauppaan, mutta ei hätäänny vaan etsii meidät kaupan toisesta päästä. Löytäminen on suhteellisen helppoa, Touko huutelee veljeä omalla persoonallisella "ÄÄ-Ä"-tyylillä. Kauppareissu sujuu hyvin, pojat osaavat onneksi olla varovaisia parkkipaikalla eikä minun tarvitse muuta kuin yrittää koordinoida täysi ostoskärry autolle. Se on muuten yllättävän hankalaa.

Sulo ei huuda ihan hirveästi, kun onkin Einon vuoro istua etupenkille. Koko kotimatkan joudun pitämään Toukon hereillä, hänen pitäisi syödä vielä ennen päiväunia. Matkalla pysähdymme hiekkatielle ihmettelemään viittä kaurista, jotka ylittivät tien ihan meidän auton edestä. Tovin päällistelemme toisiamme, kauriit ja me.

Kotona työnnän jättiannoksen ranskalaisia, nakkeja ja nugetteja uuniin. Tarkoitus oli tehdä hirvenlihakeittoa, mutta lihan pitää kiehua niin kauan, että ensihätään syödään mitä ravitsevinta einestä. Pojat touhuavat omiaan sillä aikaa, kun laitan hirvenlihat kiehumaan ja katan pöydän. Käsienpesu ja syömään. Kaikki syövät suurella ruokahalulla, Touko vaatii isoon ääneen (ÄÄ-Ä!) omalle lautaselleen ketsuppia ja dippaa ranskalaisia siististi. Keneltäkään ei kaadu maitoa. 

Laitan Toukon nukkumaan, Aino tulee ennen puolta kahta kotiin ja syö. Minä kuorin perunoita ja porkkanoita keittoa varten, pojat leikkivät keskenään. Lasten serkkutytöt tulevat pariksi tunniksi hoitoon, hetken on pieni hulabaloo päällä: yhtäaikaa pitää piirtää, tehdä helmiteoksia, tanssia, leikkiä lääkäriä ja rakentaa majaa. Reilu yksivuotias kummityttömme kiipeää pöydille ja vaatii liedeltä ranskalaisia. Iskä tulee kotiin ja syö kaksi annosta keittoa, ilmeisesti se oli hyvää kun piti lisääkin ottaa. Muistutan Ainoa pianoläksyistä, puoli neljältä pitäisi mennä soittotunnille. Lasten leikkeihin en viitsi puuttua, ei ole järkeä edes siivota vielä. Yritän pitää keittiön jonkinlaisessa järjestyksessä. Hermoilen isompien lasten meteliä, vaikka hyvin tiedän, että Touko on niin tottunut meteliin, että herää hiljaisuuteen. 

Vartin yli houkuttelen Ainon pukemaan ja lähden käyttämään häntä soittotunnilla koululla. Iskä jää loppuporukan kanssa kotiin. Soittotunnin (15min.) aikana tutkin sukka-esitettä, jonka Aino toi koulusta tullessaan. Sukkia myymällä koululaiset keräävät rahaa leirikouluun ja koulun yhteiseen retkeen. Selkää alkaa särkeä, kun istun hetken aloillani.

Kotona Touko nukkuu edelleen kun tulemme takaisin. Uskomattomat unenlahjat, ei voi muuta sanoa. Istun hetken ja ihmettelen lasten touhuja, Aino rauhoittuu katsomaan telkkaria. Hetken päästä serkkujen isä tulee heitä hakemaan ja naurattaa samalla meidän lapsia hölmöillä jutuillaan. Minuakin naurattaa, vanhimman veljeni jutut ovat aina naurattaneet vaikka ne ovatkin välillä todella pöhköjä.

Kun vieraat ovat lähteneet neljän jälkeen, raivaan huushollia hetken. Pakotan Einon siivoamaan myös, vastahakoisesti hän auttaa keräämään leluja paikalleen. Lapset syövät. Muskarit alkavat vartin yli viisi, ja minulle on samalla vanhempaintoimikunnan kokous. Puoli viideltä katson kelloa ja totean, että nyt on ruvettava valmistautumaan lähtöön. Todella vastahakoista, kaikilta. Iskä pölisee puhelimessa kun pitäisi jo toimia. Toukolla on kakka housussa eikä Einolla ole mitään vaateita päällä. Varttia vaille viisi puemme ulkovaatteita, silti olemme koululla täpärästi ajoissa, kymmenen yli viisi. Oli pakko sanoa miehelle vielä siitä, että pukemaan on ruvettava viimeistään varttia vaille jos haluamme olla perillä kymmenen yli. Automatka ei kestä kuin muutaman minuutin. Koti jää suhteellisen siistiin kuntoon, koira jää ulos koska lähti jonnekin livohkaan. 

Lapset tykkäävät muskareista todella paljon eikä vastahakoilua ole. Iskä hoitaa vaihdot kun minä istun kokouksessa. Ainon muskari ensin, puoli tuntia; Einon ja Sulon seuraavaksi, puoli tuntia. Tänään on minun vuoroni mennä Toukon kanssa pienimpien muskariin, isommat leikkivät ulkona sen aikaa.

Pääsemme lähtemään kotiin vähän ennen seitsemään. Iskä laittaa saunan lämpiämään (puusauna) ja minä keitän puuron. Eino riisuu välittömästi suurimman osan vaatteista pois, kai hän lähtisi nakuna muskariinkin jos vain saisi.

Koirakin oli löytänyt muskareiden aikaan kotiin. 

Yleensä lapset syövät puuron vasta saunan jälkeen, mutta tänään saunominen venähtää tunnilla, joten puurot syödään ennen saunaa. Lapset ovat nälissään ja tappelevat ja riehuvat keskenään, telkkaristakin tulee pelottava ohjelma. Touko puree Ainoa, ja Ainoa harmittaa. Touko säteilee, minkä reaktion hän onkaan saanut aikaan! Pyörittelen Toukolle vihaisena päätäni, ja Touko pyörittää takaisin virne naamallaan. Aino maanittelee minua tekemään pyramideja hänen kanssaan. Syön mandariinin loppuun ja raahaudun keskelle olkkaria (olisin halunnut istua vielä hetken keittiön pöydän äärellä). Pakotan iskän mukaan ja kohta taiteilemme läjässä temppuja.

Puuron jälkeen käymme saunassa, siivoan keittiötä, lapset rakentavat majaa ja katsovat Muumeja. Minä kiellän raahaamasta olkkariin enää hirveästi majanrakennustavaraa. Touko pissaa lattialle keinutuolista. Siivoan lattian, keinutuolin ja järjestelen lasten huoneet, laitan sängyt valmiiksi. Yökkärit päälle ja vastahakoisesti pesemään hampaita. Majanrakennus oli jälleen kerran kesken, kai se olisi jatkunut koko yön. Einolta tulee pissa housuun, hän leikki piilosta (hammasharja suussa) eteisen nurkassa eikä "ehtinyt" tulla vessaan. Aino on piilossa vaatekaapissa, uhkailen hänet pois sieltä. Pienemmät ovat jo sängyssä, minä peittelen isommat omiin sänkyihin. Einolle tulee vielä vessahätä. Kaikki on sängyssä yhdeksältä.

Siivoilen loput astiat pois, suoristelen sohvan ja lösähdän. Iskä laulaa lapsille eikä heillä mene nukahtamiseen kuin tovi. Touko taisi olla viimeinen hereillä, hänellä venähti päiväunet turhan myöhään ja siksi uni ei tullut nyt illalla heti.

Lopuksi Ainon nappaama kuva pyramidista, ylimmäisenä Eino ja alimmaisena Touko (!?), Sulo viiletti jossain. Huomiseen!







  

perjantai 17. lokakuuta 2014

Epäonnen päivä

Toukolla ei nyt oikein kulje. Eilen hän tipahti lattialle tv-kanssa ja tänään hän molskahti ulkona ollessamme puroon. Kumpikin näistä "onnettomuuksista" olisi ollut täysin estettävissä, mutta kun joka paikkaan ei ehdi, niin välillä sattuu ja tapahtuu.

Televisio olisi pitänyt jo aikaa sitten pultata kiinni tv-tasoon, mutta sekin on jäänyt tekemättä. Onneksi telkkarit ovat nykyään kevyitä ja Toukolla jäi alle vain jalka. Enemmän hän taisi säikähtää selälleen mätkähtämistä. Ja oikeastaanhan minun olisi pitänyt olla nostamassa hänet pois koko hemmetin tasolta, mutta hän ehti kiivetä ja tippua ennenkuin edes huomasin koko juttua.

Seliseli. Purolla katsoin sekunnin toiseen suuntaan ja sitten kuului vaimea molskahdus. Ensin ajattelin, että koira se siellä pärskii, mutta kun huomasin koiran olevan ihan toisessa suunnassa, tajusin, että Touko puuttuu. Katsoin pari metriä alapuolellamme olevaan puronmutkaan: siellähän se Touko yritti nousta kontalleen. Vettä oli onneksi vain sen verran, että hän sai pidettyä pään vedenpinnan yläpuolella sen aikaa, että minä rämmin nostamaan likomärän pojan ylös. Hän oli ilmeisesti laskenut ensin jyrkkää alamäkeä alas ja pudonnut sitten veteen. Ihmeellisintä on se, että hän ei ollut osunut yhteenkään matkalla olleeseen oksaan tai risuun. Tässä Touko taisi säikähtää enemmän hyistä vettä kuin mäenlaskua.

Meille ei ole koskaan tarvinnut soittaa ambulanssia (kopkop) eikä isompia vahinkoja ole tapahtunut, vaikka kaikki katastrofin ainekset ovat jokaikinen päivä kasassa. Minä olen vähän liiankin laiska vahtimaan mitä lapset tekevät, siksi on todella ihme, että olemme välttyneet isoilta haavereilta. Ainolla mustui (murtui?) aikanaan nenänvarsi ja Einolla on arpi alahuulessa, koska hän putosi pari vuotta sitten pieneltä lastenpöydältä lattialle. Sulo ja Touko ovat toistaiseksi selvinneet kuhmuilla, pari kertaa on tainnut kummaltakin tulla verta nenästä ja suusta. Sulon ollessa ihan pieni vauva hänen kasvoilleen "lensi" yllättäen puinen, pieni lentokone. Taisi hänelle pieni haava siitä tulla. Kerran minä itse heitin Einoa vahingossa kaukosäätimellä päähän. Kamala, kamala äiti.  


Saa nähdä, muistaako Touko tämänpäiväisen uintireissunsa seuraavalla puro-reissulla, nyt hänellä näyttäisi olevan kaikki vallan hyvin. <3 

Parempaa viikonloppua teille ja meille!

keskiviikko 15. lokakuuta 2014

Happy Lights, happy me

Tunnelmallista syysiltaa! Ulkona on ollut tänään ihanan raikas ilma ja nyt on aika jumittua sohvan nurkkaan nauttimaan hiljaisuudesta.

Pimeys laskeutuu joka ilta aikaisemmin, meillä valoa ja tunnelmaa luovat "pallovalot" uunin päällä. Jokohan sitä kohta voisi viritellä ulos jonkinsorttisia talvivaloja? ;)

Meillä on tämä viikko nautittu täysillä syyslomasta. Oikein rentouttavaa loppulomaa kaikille, joille sellainen on suotu!


maanantai 13. lokakuuta 2014

Raskauden 131. päivä

Päivä 131, enää noin 150 jäljellä!

Kiitos vau.fi:n Odotus-kännykkäsovelluksen, tiedän edes jotenkuten, missä kohtaa raskautta ollaan menossa (18+5). Kyse ei ole siitä, ettenkö olisi kiinnostunut kaikesta, mitä raskauden aikana tapahtuu tai että en välittäisi tästä tulevasta vauvasta yhtä paljon kuin neljästä aikaisemmasta, vaan yksinomaan siitä, että isommat lapset pitävät minut niin kiireisenä, etten ehdi velloa odotuksen ihanassa (kamalassa) pumpulissa jatkuvasti. 

Pieniä muistutuksia tulee kyllä päivittäin, siitä pitävät huolen huimaus, väsymys, liitoskivut ja vauvan liikkeet. Kun kuorin kananmunia kastiketta varten, silmissä pimeni niin, että hyvä ettei oksennus lentänyt. Hengitin hetken syvään ja kävin istumaan. Se siitä. Heikoin hetki päivästä on ehdottomasti se, kun pitäisi tehdä ruokaa, valmistella pienintä päiväunille ja kestää nälissään äkäileviä ja taistelevia isompia. Heikotusta lisää tietenkin oma nälkä. Ja väsymys. Ennakointi auttaa huomattavasti, tänään teen huomisen ruoan valmistelut niin valmiiksi kuin vain pystyn.

Väsymys ja liitoskivut eivät ole onneksi vaivanneet tähän asti läheskään niin paljon kuin aiemmissa raskauksissa. Omaa tyhmyyttä on yrittää esim. nousta istumaan suorien vatsalihasten avulla, silloin koko alapää huutaa hallelujaa. Kyljen kautta, muista, kyljen kautta. "Maha" ei ole vielä juuri lainkaan tiellä, vaikka se kyllä jo pullottaa mahtavasti, kas näin:




Minulla on ollut jättimäinen maha jokaisessa raskaudessa. Ihan tosi jättimäinen. Loppuajasta olen aina nukkunut niin huonosti, että vauvan synnyttyä on ollut ihan taivaallista nukkua kaksi tuntia putkeen ilman särkyä tai hankaluuksia kääntää kylkeä. Ja ilman jatkuvaa pissahätää. :D

Kohtu ja istukka painavat nyt yhteensä noin puoli kiloa ja lapsi noin 300 g. ELI niistä kolmesta kilosta, mitkä tässä alussa on kertynyt, osa liittyy siis jotenkin "Arskaan" eikä ole silkkaa ahteriin tai tisseihin kerääntynyttä ihraa. ;)

Tänään tunsin muuten ensimmäistä kertaa vauvan hikan! Kaikki meidän lapset ovat hikotelleet tuntuvasti mahassa ja samaa sarjaa tuntuu olevan tämäkin. Aino yritti muutama päivä sitten huhuilla vauvalle jotain, mutta tympääntyi nopeasti, kun ei saanut vastakaikua. Eino meinasi kerran hypätä päälleni, kun makasin sohvalla, mutta pysähtyi sitten kysyen: Onko se vauva siellä sun mahassa?


Ensimmäinen hankinta

Ja hyvin todennäköisesti viimeinen: lampaantalja. Tällainen on pitänyt hankkia ihan jo ensimmäisen synnyttyä, mutta vasta nyt sellainen osui sopivasti kohdalle. Tämä on kiva laittaa vaunuihin lisälämmikkeeksi, koska ihan vastasyntyneelle sopivaa toppahaalaria meillä ei ole koskaan ollut vaan aina on käytetty kevyempää haalaria ja lämpöpussia-tai koppaa.


Muuten kaikki, mitä vauva tarvitsee, löytyy meiltä jo. Vaippoja lukuunottamatta. Ja uudet imetysliivit minun on itselleni hankittava. Olen säilyttänyt lähestulkoon kaiken aiemmilta vauva-ajoilta eli tavaraa on enemmän kuin mitä yksi vauva edes tarvitsee. Pienten vauvojen vaatteet eivät edes kulu paljoa, koska ne ehtivät olla päällä vain muutaman kerran.

Äitiyspakkauksesta kaipaan oikeastaan vain hiusharjaa. Se hävisi meiltä jokunen vuosi sitten, enkä ikinä löytänyt sitä mistään. En edes muuton yhteydessä. On meillä vara-harja, mutta siltikin kävin uteliaisuuttani vilkaisemassa uusinta pakkausta Kelan sivuilla.

Äitiyspakkauksen kaikki tuotteet vuonna 2014
Ainoa odottaessamme otimme äitiyspakkauksen, sen jälkeen poikien kohdalla valitsimme rahan, vaikka rahallinen korvaus ei ole läheskään niin suuri kuin pakkauksen arvo. MUTTA toisaalta tuntuu pöntöltä ottaa tavaraa lisää pyörimään kaappeihin. Ja rahat ovat kuitenkin aina loppu. :D Jos lapset olisivat syntyneet paljon pidemmillä ikäeroilla, olisi uusi pakkaus saattanut tulla tarpeeseen.

Äitiyspakkauksen kamat ovat mielestäni tosi jees, vaikkakin jos itse pääsisin suunnittelemaan sisältöä, valitsisin sinne paljon kirkkaita värejä: oranssia, kunnon keltaista (ei mitään haljua vaaleansävyistä), vihreää, punaista, turkoosia (nämä sopivat minusta mainiosti sekä tytölle että pojalle). Lisäksi mustavalkoista ja harmaata, koska niitä on ihana yhdistellä kirkkaisiin sävyihin.

Tämä on mielestäni ihana!

Body, oranssi aaltoraita


Tähän loppuun haluaisin esittää toiveen: jos jollakulla tulee mieleen jokin aihe tai kysymys, mistä haluisi juuri minun kirjoittavan: heittäkään ihmeessä ideoita tänne! Välillä tulee sellainen tunne, että mistä ihmeestä sitä oikein kirjoittelisi, joten ehdotukset ovat tervetulleita! :)

keskiviikko 8. lokakuuta 2014

Piirakka-tehdas

Meidän keittiössä tehtailtiin tänään suolaisia piirakoita huomisille kutsuille. Aino ja Eino olivat tietenkin innokkaina auttamassa, ja oli ilo huomata, että he alkavat ihan oikeasti olla avuksi! He mm. voitelivat neljä piirakkavuokaa, pilkkoivat paprikat, sekoittivat pohjataikinat ja länttäsivät ne vuokiin. Täytteen sekoittamisessa meinasi tulla tappelu, kun kumpikin halusi sekoittaa yhtäaikaa. Sulokin oli apuna, hänellä vaan meinaa mennä pelkäksi maisteluksi vielä koko touhu.


Touko oli onneksi nukkumassa melkein koko ajan, hänen kanssaan on ihan mahdoton leipoa yhtään mitään.

Nyt illalla meinasi iskeä hepuli, kun rupesin vielä lasten mentyä nukkumaan tekemään juustokakkua. Irtopohjavuoan pohja oli kadonnut. Hemmetti, näin sen joku päivä vaeltelemassa lattialla. Pienen hikoilun ja panikoinnin jälkeen pohja löytyi sohvan alta. Huh.

Ja sitten päivän kuumottavimpaan kysymykseen: kuinka paljon te säilytätte lasten piirrustuksia? Päivemmällä selvittelin askartelulaatikon paperikasaa ja oli pakko heittää pois myös (sekä valmiita että keskeneräisiä) piirrustuksia ja maalauksia. Hienoimmat tietenkin säilytän ja myös pienempien sellaisia töitä, missä on selkeästi joku idea. Oma nimi tihrustettuna ensimmäistä kertaa tai joku hauska mielikuvituseläin. Mutta ei kertakaikkiaan jokaista teosta voi säilyttää, niihinhän hukkuu! Pahinta on laittaa pois isompien sellaisia piirroksia, missä lukee "äidille". Lisäksi siihen on saatettu piirtää kukka tai aurinko. Vesivärimaalaukset ovat useimmiten niin sekavia, etteivät he itsekään saa niistä jälkeenpäin selvää, tai sitten piirtämisessä ei alunperinkään ole ollut päätä eikä häntää. 

Meillä tällaisia taideteoksia syntyy päivän aikana parhaimmillaan kymmeniä. Plus kerhoissa ja eskarissa tehdyt jutut. Niissäkin on jo aikamoinen säilöminen.

Lievittäkää mun tuskaa, pliis.


maanantai 6. lokakuuta 2014

Pyypätin arvoitus

Sulo oppii uusia sanoja ja lauseita todella nopeasti, nyt jopa ulkopuolinen voi saada hänen sanoistaan selvää.

Silti on vielä sanoja, mistä me vanhemmatkaan emme ota tolkkua. Muutama viikko sitte Sulo pyysi "ukkaaunaa". Minä yritin, väänsin ja käänsi, että mikähän ihme se "ukkaauna" oikein voisi olla. En ymmärtänyt, ja Sulolle jäi tietenkin vähän hölmö olo. Ei se äiti nyt ymmärrä ollenkaan.

Kunnes eräänä viikonloppuna olimme mummulassa. Siellä Sulo hoki kahta kovemmin "ukkaaunaa!". JA osoitti erästä astiaa: suklaamunia! Suklaamunahan se tietenkin oli, miksi en sitä heti tajunnut! Sulo kutsui tällä samalla nimeällä kaikkea suklaista, karkkia ja kaakaotakin. Siksi meni vähän hämilleni.

Pyypätti. Viime viikolla minun piti piirtää pyypätti. Kyselin, että millainen pyypätti on tai että mitä sillä tehdään. Sulo hyvin uskollisena omalle tyylilleen hoki vain, että pyypätti! Kysyin Ainoltakin, että tietäisikö hän. Ei tiennyt. Enkä hoskannut minäkään, jäi piirtämättä.

Tänään aamulla Sulo haki (niinkuin lähestulkoon joka aamu) junarata-laatikon olohuoneeseen. Hän höpötteli itsekseen, kunnes kuulin sen maagisen lauseen: Missä pyypätti? NYT! Hetkeni on koittanut, Sulo, näytä äitille pyypätti! 

Tässä se on: 

Tämä on pyypätti. Noh, en tietenkään itse löytänyt mitään yhteyttä sanan "pyypätti" ja tämän veturin välillä. Sitäkin kyselin. Ei, se ei ole höyryveturi, juna, pendoliino tai vain veturi. Se on pyypätti. 

Tämä selvä. Ehkä joskus selviää, mistä veturi on saanut niin eriskummallisen nimen.

lauantai 4. lokakuuta 2014

Lokakuu korkattu

Niin se vaan syyskuu meni ohi hujauksessa ja kääntyi lokakuuksi ihan huomaamatta. Vaikka lokakuusta tulee ensimmäisenä mieleen loskakelit ja pimeys, juuri nyt minä jotenkin pidän tästä kuukaudesta: lokakuuta seuraa marraskuu ja marraskuu tarkoittaa kihelmöivää joulunodotusta. Olen siis henkeen ja vereen joulu-ihminen ja joulun odotus ja siihen valmistautuminen on ihan parasta. Oikein odotan lelukuvastoja ja jouluvalojen asentelua. Minua ei ärsytä edes kauppoihin ilmestyvät enemmän tai vähemmän mauttomat joulukoristeet, näyteikkunoissa heiluttelevat muovijoulupukit tai joulukrääsää täynnä olevat Anttiloiden ja Elloksien kuvastot. Vaikka en eläissäni hommaisi muovisia pihatonttuja (puhumattakaan niistä valokaapeliporoista ym.) meille kotiin, jotenkin ne kuuluvat asiaan. Jonkun muun pihassa.

Tästä viikosta päällimäisenä mieleen on jäänyt pissa. Meillä on pissaa oikeasti ihan joka paikassa. Sen sekunnin, kun Touko on ilman vaippaa, hän ehtii lirauttaa kunnon lammikon lattialle, sohvalle tai syöttötuoliin. Ja pissaa roiskuu iloisesti tietenkin lattian lisäksi seinille, pöytien jaloille, kaappien oviin ja matoille. Isommat pojat ovat olleet tämän viikon jotenkin todella hitaita: kun pissahätä on yllättänyt, vessaan on maltettu lähteä vasta, kun puolet on jo housussa. Ja kun niitä housuja sitten yritetään siellä vessassa hätäpäissään kiskoa jalasta, loput pissasta roiskuaa pitkin seiniä, pönttöä ja lattiaa. Lakanoita olen saanut vaihtaa pariinkiin otteeseen. Huoh. Koska en siedä likapyykkikorista leijuvaa pissankäryä (kukaan muu ei taida haistaa sitä), olen pessyt pyykkiäkin käytännössä jatkuvasti. Kai tämä on ollut kosto siitä, että olin viikonlopun pois. 

Keskiviikon lapsiryntäyksestä selvittiin kunnialla, joskin joka kerta, kun meillä on omien lasten lisäksi muutama muukin pieni, olen entistä vakuuttunempi siitä, että perhepäivähoitajille asetettu neljän ja puolen lapsen raja on tarkkaan harkittu. "Työpäivä" kun ei lopu siihen, kun lapset lähtevät kotiin, vaan seuraava tunti menee pelkästään kodin raivaamisessa ja vahinkojen korjaamisessa, loppuilta omien lasten tarpeiden huomioonottamisessa. Mutta mukavaa meillä oikeasti oli, se helpottaa kummasti, kun suurin osa osaa jo syödä ja käydä vessassa itse.

Minä emännöin ensiviikolla Me&I-kutsuja. Kutsujen pitämisessä yhdistyy mukavasti ystävien näkeminen ja kivojen vaatteiden ihastelu. Ja saan kehitellä herkullista syötävää niin lapsille kuin aikuisillekin, jee! Viime viikonlopun Himos-reissulle tein Sacher-kakun Kinuskissan tapaan, joten nyt olisi kiva kokeilla jotain ei niin suklaista.





Tosin voi olla, että mieli muuttuu vielä, suklaa on kuitenkin aina aika varma herkku. ;) Panna Cottaa kokeilen ainakin, minulta se on vienyt kielen mennessään. Suolaiseksi tarjottavaksi suunnittelin paria erimakuista piirakkaa, niissä pääsee suhteellisen helpolla, kun ei tarvitse vääntää mitään pientä piperrystä. Ja jotain muuta. Mitä muuta? Kauhean hankala päättää.

On minullakin ongelmat. :D

Kutsujen pitäminen on muuten ihan mielettömän hyvä tekosyy siivota. Jaksoin pestä jopa sohvan, vaikka teidän, että ei kukaan meille meidän sohvaa tule tuijottelemaan. Paitsi tällä kertaa olisi ehkä joku saattanut vähän tuijottaakin, oli nimittäin sen verran likainen kesän jäljiltä. Hyi.

Lopuksi muutama kuva meidän perheen halvoista huveista. Kun menoista pitää pihistellä jatkuvasti, olen äärimmäisen onnellinen siitä, että lapset ovat hyvin iloisia arjen pienistä oivalluksista ja hauskoista keksinnöistä. <3


Voiko olla mitään parempaa kuin iso hiekkakasa?

Yksi parhaista sisäleikeistä ever: pussilakana. Kaikki kolme poikaa sisälle ja möngintää suuntaan jos toiseen. 

Pellettiä! Ah, kun jännää, metsän keskellä tapahtuu.
   
Puolukkaretkellä ala-asteen oppilaiden kanssa. Touko istua tönötti "mättähällä" ja mutusti marjoja, isommat jaksoivat kerätä pikkuämpärin täyteen.

Lopuksi paistettiin oppilaiden kanssa makkaraa koulun pihalla. 

Minulla on muuten menossa raskausviikko 18! Tämä menee kyllä ihan hujauksessa, kohta puoliväli häämöttää. Olen yrittänyt kuunnella mahdollisimman paljon omaa jaksamista, Toukon odotusaikana kun kävi niin, että en malttanut levätä tarpeeksi ja lopulta kroppa pisti vastaan: makasin kokonaisen yhden päivän sohvalla, enkä tiennyt mikä minua vaivasi. Ei ollut mahatautia, ei kuumetta, ei flunssaa, ei päänsärkyä. En vain pystynyt tekemään mitään, ruoka ei maistunut. Soitin neuvolaankin, mutta sieltäkin neuvoivat vaan lepäämään, jos ei esimerkiksi huonoa oloa tai supistuksia ole. Maattuani monta tuntia olo helpotti. Päädyin omaan (mahtavaan, tietenkin) johtopäätökseen: jossain vaiheessa turhalle heilumiselle ja väkisin jaksamiselle on tultava stoppi. Ne olivat raskaita tunteja varsinkin henkisesti: siinä minä makasin ja katsoin, kun sotkua syntyi ja iskä hoiti ruoka-ajat ja vaippojevaidot. Enkä itse pystynyt tekemään mitään. En vain jaksanut.

Sen päivän jälkeen lepäsin kun siltä tuntui. Menin monesti siitä, mistä aita oli matalin ja huomasin, että se ei ole niin vaarallista. Ei kaikkea tarvinnutkaan jaksaa. Ja arki rullasi hienosti silti.