perjantai 30. toukokuuta 2014

Purolla

Pitkästä aikaa (kaksi päivää sisätiloissa on tämän porukan kanssa pitkä aika) päästiin tänään ulos. Pariin päivään ei ole huvittanut lähteä tuuleen ja tuiskeeseen, vaikka olisi varmasti ollut ihan hyvä käydä välillä tuulettumassa. 

Puron varressa ihmeteltiin lehtien ja heinien päälle jääneitä vesipisaroita, Eino teki mutapalloja eikä Touko suostunut millään nukahtamaan vaunuun. Puroreissun jälkeen sain hänet rauhoittumaan (lue "pakotin" pysymään hetken aloillaan) ja hän nukahtikin sitten kymmenessä sekunnissa. Sulo jaksaisi kävellä vaikka kuinka pitkälle, kunhan saa pitää kädestä kiinni. <3





Joskus luin, että 20 minuuttia luonnossa alentaa verenpainetta, en muista enää mitä kaikkea pidempi aika saikaan aikaan. Jokatapauksessa, ulos on kiva lähteä ilman minkäänlaista teknistä laitetta. Mutta on ulkona myös kiva ikuistaa lasten touhuja.

Nyt nautitaan kahdenkeskisestä elokuva-hetkestä (ja karkeista), huomenna juhlitaan uusia ylioppilaita!

torstai 29. toukokuuta 2014

Yökirja

Tämä on päiväkirjan yöversio.

Maanantai (sunnuntai-maanantai välinen yö):

Ukkostaa. Sataa kaatamalla, salamoi ja jyrisee. Sadetta odoteltiinkin koko sunnuntai-päivä, mutta täällä se alkoi vasta iltamyöhällä.

Vaikka väsyttää niin, että meinaan nukahtaa sohvalle, en saa nukkumaan mentyäni unta. Kuuntelen ja kuuntelen. Puolenyön jälkeen menee pari tuntia pyöriessä, salamointi näyttää hienolta pilkkopimeässä. Kahdelta ensimmäinen lapsista herää. Touko? Hänen niskansa on ihan paukamilla mäkäräisten pistoista, ne kutittaa. Lisäksi helteiden aikana lämmenneessä talossa on nihkeää nukkua ja janokin on. Suloakin janottaa, eikä hän saa enää unta. Sulo kömpii isänsä toiseen kainaloon, toisen on vallannut aikaisemmin Aino. Itse menen perässä, Touko rauhoittuu.

Tunnin päästä Einolle tulee vessahätä ja jano. Hän kömpii viereen ja kiskoo yökkäri päältään pois. Taitaa olla kuuma. Nukahdan tunniksi, herään kun Touko itkee taas. Hän raapii päätään, en jaksa kököttää sängyn vieressä ja otan hänetkin hmmm viereen? Tarkemmin ehkä jonnekin sinne väliin, sekamelskaan, jokainen löytää itselleen kolon, missä nukkua. 

Neljän aikaan ei enää ukkostanut, mieletön muutos oli tapahtunut kahden tunnin aikana: ensin oli pilkkopimeää ja salamat loivat hienoja valoilmiöitä pimennysverhojen takaa; sitten on aivan hiljaista ja valoisaa, luonto on ikäänkuin seisahtunut. Katselen ikkunasta ulos ja vaikka väsyttää kovasti, jaksan ihmetellä. Vain katsella ja ihmetellä.

Noustaan lasten kanssa puoli kahdeksalta. Yllättävän hyvin jaksoin vääntäytyä ylös, mutta päivä oli kyllä juuri sen näköinen, että jokainen oli nukkunut enemmän tai vähemmän huonosti.

Tiistai:

Yö on rauhallisempi. Joku herää kolmen maissa, olisiko ollut Touko, mutta nukahtaa pian uudestaan. Mäkäräisten pistot eivät kutita enää niin paljoa. Aamulla nousen Ainon kanssa 6.20, puoliunessa torkun sohvalla kahdeksaan enkä enää muista, mitä vastasin Ainon kysymyksiin. Pojat nukkuvat kaikki omissa sängyissään yhdeksään.

Keskiviikko:

Aino herää painajaiseen yhden aikaan, mutta nukahtaa uudestaan omaan sänkyyn. Jossain vaiheessa hän on kömpinyt iskän viereen. Aamuyöllä, iskän jo lähdettyä töihin, Sulo ja Eino kömpivät meidän sänkyyn. Herätään vasta kahdeksan jälkeen, mutta päivä ei ala ihan parhaimmalla tavalla: Einolle ja Sulolle tulee tappelu jo sängyssä siitä, kumpi saa olla äidin vieressä ja Sulo puree Einoa käsivarteen. Jess. Päivä menee kuitenkin ihan ok.

Torstai:

Touko nukkuu levottomasti, käyn vähän väliä rauhoittelemassa ja hetkeksi hän nukahtaakin. Kolmen jälkeen itku yltyy niin, että haen hänet viereen. Seisoskeli siellä sängyn laitaa vasten odottamassa. Viereen päästyään Touko ei nukahdakaan vaan konttailee, kiipeää päälle, kiljahtelee, höpöttelee ja hiissaa edestakaisin ainakin tunnin ja suuttuu aina, kun yritän nukuttaa. Jossain vaiheessa Eino tulee sängyn viereen valittamaan janoa. Kehotan käymään vessassa, siellä pitäisi olla muki. Ei kuulemma löydä, minun on noustava auttamaan. Muki oli siinä missä pitikin, Eino vaan ei unenpöpperöissään löytänyt sitä. Touko innostuu kun nousin ylös, luuli varmaan, että nyt on jo aamu. Pakotan hänet kuitenkin viereen, Eino tekee tilaa itselleen niin reunaan, että pelkään jatkuvasti hänen putoavan lattialle. Aamulla huomaan, että nukahdettiin lopulta kaikki ja aika sikeästikin, sillä Aino ja Sulokin ovat vieressä. Onneksi nukuttiin yli kahdeksaan.  



keskiviikko 28. toukokuuta 2014

Kaikki naimisiin

Aino ja Eino keskustelivat ennen nukkumaanmenoa:

A: Kun me ollaan isoja, me mennään naimisiin.

E: Ai me kaikkiko?

A: Ei, kun me kahdestaan.

E: Voiko äiti ja iskä tulla mukaan?

A: Ei, kun me mennään kahdestaan.

E: Minä en halua mennä sinun kanssasi, haluan, että me kaikki mennään!

Aino jatkoi väittämistä niin kauan, että Einolla meinasi tulla itku. Sitten iskä puuttui peliin ja käski nukkumaan.

Täytynee selittää Einolle huomenna, mitä se naimisiinmeno oikeasti tarkoittaa. Ja Ainolle voisi hieman valaista sitä, kenen kanssa voi mennä naimisiin. <3

Mitä tapahtuu, kun Turtles-önjämönjä lentää kattilaan?

Siis sellainen pieni, kuminen, puristeltava Turtles-hahmo? No ei onneksi mitään ihmeellistä, vesi ei onneksi ollut ihan vielä kiehuvaa. Hetken siinä keräilin itseäni ja mietin, että mikähän nyt tuli. Vettä roiskahti vähän sinne sun tänne ja ystävä hieman hämmentyneenä kysyi: Menikö se sinne kattilaan?

Hyvä sihti, Eino, hyvä sihti! :)




maanantai 26. toukokuuta 2014

Highlights

Piti ensin tarkistaa otsikon oikeinkirjoitus, jokainen tietää varmasti sen tunteen, kun tuijottaa tai hokee tarpeeksi kauan tiettyä sanaa ja se alkaa kuulostamaan todella typerältä. Ja tämän otsikon suomennos on kohokohdat, ei raidat hiuksissa. Tosin en pistäisi pahakseni, vaikka saisinkin pian kirjoittaa oikeasti sellaisella otsikolla kuin "raidat hiuksissa". Se se vasta olisi jotain, viimeisimmästä ehostukseen liittyvästä kahdestakymmenestä minuutista sain nauttia viime viikolla, kun kosmetologi nyppi kulmakarvojani. Jauts, oma hetki paras hetki.

Sitten niihin kohokohtiin. Loppuviikon, viikonlopun ja tämän päivän aikaan mm.:

Nautimme Vanhan Pappilan super-herkullisen kesälounaan. Terassilla syöminen on aina meidän juttu, lapset pääsevät kirmaamaan vapaasti heti, kun sekunnin jälkeen ovat muka syöneet tarpeeksi.



Käytiin Ainon kuoron kevätkekkereillä syömässä (taas me syötiin), ja juomassa näkymätöntä limsaa (Sprite, kysyin Einolta, että otatko tätä läpinäkyvää limsaa, seuraavassa hetkessä se olikin sitten näkymätöntä limsaa). Aino sai kuorokauden päätteeksi kymmenen euron lahjakortin jäätelökioskille, hän oli tästä pienestä muistamisesta äärimmäisen kiitollinen.

Sulo otti Puuha Pete-paidan saunaan mukaan.

Posti toi Sinellin paketin: vihdoin Toukolle valokuva-albumi. Olipa vaikea löytää ihan tällainen peruskirja ilman muovitaskuja. En ole koskaan liiemmin tykännyt tyrkyllä olevista vaaleansinisistä- tai punaisista vauvanvaunuilla tai nallella kuvitetuista albumeista, kaippa tämäkin on oikeasti joku skräppäys-albumi.



"Käväistiin" lauantaina Ikeassa, minulla oli Aino ja Eino mukana, pikkupojat kävivät sillä aikaa kylän kevättapahtumassa iskän kanssa. Ikean löydöistä myöhemmin. ;)

Sunnuntaina Aino lauloi kuorossa Pihlajaveden kirkossa perhemessussa. Kaunis kirkko ja ihana huussi, sama koppi sekä naisille että miehille. Ainolle oli elämys jo pelkkä vessassa käynti, aika harvassa on ne paikat, missä ei ole sisävessaa ollenkaan.




Tänään käytiin uimahallissa, seuraava kerta onkin varmaan vasta syksyllä. Sulo unohti kengät kotiin, ja hän kipitteli viileässä säässä aika vaudilla autoon.


Toivottavasti kesällä päästään paljon järveen uimaan! :)

P.s. Silmälasit löytyivät nukkekodista. Iskä tuli illalla kotiin ja kertoi ehkä nähneensä ne päivällä nukkekodin lattialla. Enpä olisi osannut sieltä etsiä.

P.p.s. Meillä on katsottu nyt Uppo Nallea. Yllätyin siitä, että muistin melkein kaikki laulut ulkoa. Ihanaa, että lapsetkin tykkäävät, minusta tämä(kin) oli ihan paras ohjelma, kun olin pieni. Hyveli yöteli!


sunnuntai 25. toukokuuta 2014

Tarvitseeko kaiken aina olla niin kehittävää?

Tuli tuossa ystävien kanssa Ikea-reissulla puheeksi lasten lempparimusiikki. Niillä, joiden lapset ovat joskus sattuneet katsomaan tai kuuntelemaan Ti-Ti Nallea, kuunnellaan Ti-Ti Nalle päättymättömällä kasetilla. Toisella ei katsota Ti-Ti Nallea (onnekas), mutta tykätään Fröbelin Palikoista. Kummassakaan ei ole mitään vikaa, paitsi että vanhemmat eivät oikein meinaa innostua niistä. Olisi ihanaa sanoa vilpittömin mielin, että meilläpäs kuunnellaan vaan säveltäjä-pedagogi Soili Perkiön tekemiä lauluja, eipä tarvitse kärsiä niitä iänikuisia renkutuksia.

Mutta en voi.

Meillä vanhin valitsee lähestulkoon aina Ti-Ti Nallen, jos pojat saavat päättää, katsotaan Fröbelin Palikoita. Päättymättömällä dvd:llä. Kun äiti saa päättää (lähinnä autossa) kuunnellaan Ipanapoja, Emma Salokoskea tai muita "ihania, kauniita ja herkkiä tulkitsijoita tai kehittäviä lauluja". Oikein harmittaa, kun en saa tahtoani läpi ja sadannen kerran kuunnellaan Uuaatititaa tai Haivaara. Mutta näistä lapset nauttivat, ja ovathan ne oikeasti erinomaisesti ja ennenkaikkea lasta ajatellen tehtyjä.

Minunkin on siis ollut pakko niellä ylpeyteni ja hyväksyä se tosiasia, että se, mikä minun mielestäni on mainiota eikä ollenkaan ärsyttävää, ei välttämättä ole lasten top kolmosessa.

Tykkäävät lapset myös äidin suosikeista. Ja itsehän aikanaan ostin meille ensimmäiset dvd:t Ti-Ti Nalleja ja Palikoita, vain siksi, että olen itse kuunnellut niitä lapsena eli olen tykännyt niistä paljon - joskus. Olisikohan lapset innostuneet niistä, jos niitä ei olisi meille alunperin tuotukaan? Kai tässäkin kohtaa vanhemmat voivat vaikuttaa lapset mieltymyksiin, itse myönnän piilottaneeni jonkun levyn useammankin kerran, kun hermo on meinannut mennä. Eikä autossa ole ollut pitkään aikaan muutakuin Ipanapa-levyjä. Mutta onneksi me tykätään niistä kaikki.

Lastenohjelmat, lelut, pelit. Kukapa vanhempi ei haluaisi lastensa leikkivän vain yskinkertaisilla, kehittävillä leluilla tai katselevan ohjelmia, missä opitaan käytöstapoja tai numeroita. Ja jos itse ei suostu ostamaan sellaisia laulavia, vilkkuvia, pomppivia ja puhuvia leluja, joku muu niitä varmasti tuo. Ja lapset tykkäävät niistä, ainakin vähän aikaan. Meillä tosin monet tämän tyyppiset jutut unohtuvat viimeistään silloin, kun niistä loppuu patterit. 

Kehittäviä pelejä älypuhelimiin, kehittäviä syntymäpäivälahjoja, kehittävää musiikkia. Mutta onko kaiken aina oltava niin kehittävää? Voisiko joskus olla ihan puhtaasti vaan hauskaa? Lastenohjelmista voi oikeasti oppia vaikka mitä, mutta eiväthän aikuisetkaan katso jatkuvasti Avaraa Luontoa.

Ja taitaa myös niiden iänikuisten renkutuksien takana olla ammattitaitoisia pedagogeja, eli ovat nekin kehittäviä. Ovathan? ;) 

torstai 22. toukokuuta 2014

Sattumuksia

Eilen kysyin lapsilta Muumijakson Taikurin taika jälkeen, että jos meille tulisi tuollainen taikuri ja häneltä saisi toivoa yhden toiveen, mikä se olisi? Eino ei empinyt yhtään: "Sellainen kauko-ohjattava mönkijä!" ja Aino: "Tietokoneen, sellaisen millä voisi pelata Barbi-pelejä.". Noniin, mitäpä muutakaan, tänään jos olisin kysynyt, olisivat toiveet voineet olla jo ihan jotain muuta. Tavaraa kuitenkin varmasti. Kivasti kasvaa meidän lapsista materialisteja, apua. 

No ei, olen varma, että olisin aikanaan saman ikäisenä toivonut jotain vastaavaa, ja nykyään toivoisin (varmasti) jotain ei niin materialistista. Hankala kysymys muuten oikeasti, vain yksi toive?

Minulla on nenänalunen ihan punainen niistämisestä, olen yskinyt, niistänyt, aivastellut ja unohdellut jatkuvasti. Ihan tavallinen mutta jäätävän ärsyttävä flunssa on vaivannut jo monta päivää. Niisk. En ole vieläkään löytänyt aamulla hukkaamiani silmälaseja. Onneksi on piilolinssit, ärsyttää vaan näin illalla niitä pitää. 

Silmälasit SAATTOIVAT hukkua jonnekin kirpparikamppeiden sekaan, viedään ensiviikolla kauhia kasa ylimääräistä rompetta myyntiin ajatuksella "kun vain pääsisi näistä eroon" ja tänään niitä ehdin hetken hinnoitella. Lapset ovat aina kovasti uteliaina katsomassa vierestä, että mitä kaikkea se äiti sinne meinaa taas viedä: EI tätä! Eikä tätä!

Lasten tavaroita en ole edes viemässä, jotenkin aina joku keksii vaatia itselleen lyhtyä tai äidin vanhoja kenkiä.

Touko on oppinut leikkimään piilosta, tosin lyhyemmän kaavan mukaan: hän laski tänään naama seinää vasten ehkä yhteen ja unohti sitten, mitä oli tekemässä. Minä tuijotin suu auki vieressä, kun Sulo laski kolmeen ja Touko heti perässä matki ja laski yhteen (jotenkin näin: äh!). Ja laittoi vielä naaman samalla tavalla kiinni seinään! Uskomatonta.

Ainosta piti napata oikein kuva ennenkuin lähdettiin purolle: tuli mieleen joku vanha elokuva, missä kesäneidit polkivat fillareilla hiekkateitä mekot päällä ja kumisaappaat jalassa.


Eihän tuo tyyli nyt ihan samanlainen ole kuin ennenvanhaan, pyörätkin taisi olla pikkusen erilaisia. ;)

Ainiin, käytiin iskän kanssa eilen pitkästä aikaa kahdestaan saunassa. Ei ehditty lasten kanssa lämmittämään, joten lämmitin saunan vasta kun iskä tuli kotiin iltavuorosta. On aina yhtä kummallista istua ihan hiljaisessa saunassa melkein keskellä yötä. Ja on aika mukavaa istahtaa hetki sohvalla saunan jälkeen, yleensä en malta istua ollenkaan.


Kaahin puroreissulla tuomenoksia maljakkoon, ihania nuo kukat. Eino halusi päivällä ottaa kuvan pikkuhiljaa kasvavasta herneestä.



P.s. On aika jännittävä jääkiekko-ottelu. Lapsetkin ehtivät nähdä ensimmäisen erän, jonka jälkeen Eino laittoi kädet lanteille ja puuskahti oikein, että "huh, olipa hirveä peli.". Hän ihan hiki otsalla kannusti Suomea ja minä yritin parhaani mukaan selittää, mitä tuo punainen pelaaja nyt tekin tai miksi se ja se sai rangaistuksen. Kovasti Eino haaveilee kiekko-koulusta, jossa "on sitten minun kokoisia muitakin pelaajia". <3

tiistai 20. toukokuuta 2014

Lapsen silmin

Tai no, ei ihan silmin, mutta lähelle: annoin Ainolle ja Einolle kameran kauniiseen käteen ja pyysin ottamaan kymmenen kuvaa. Osa oli harmillisesti hyvin heilahtaneita, mutta tässä parhaimmistoa:

Eino








Einoa kiehtoi selkeästi kaikki, mikä oli sängyn alla tai muuten vaan ruohonjuuritasolla. :)

Aino







Aino otti kuvan myös alastomasta Toukosta, joka kiipeili sohvalla.

Tehtävä oli lapsille hyvin mieluinen, kuvia piti selata yhdessä monta kertaa läpi. Hauskaa.

Aiemmin päivällä sain askarreltua poikien syntymäpäiväkutsut. Kivaa, että tavanomaisten postimerkkien sijaan voi valita myös ikuiselle Muumi-fanille mieluisat postimerkit. 



Mainittakoon vielä erikseen, että iskä teki meillä tänään ruokaa (hurraa!) ja sehän on aina ihan spesiaalia riista-herkkua: kyyhkys-kanttarelli-pataa. Kuulostaapa pramealta.

Päivällä Eino bongaili ulkona päärynä-ja veriperhosia (?!), roudasin hitokseen ison kasan kiviä pois pihalta ja viriteltiin riippumatto. Kiviurakassa hävisi aamulla vaivannut niskasärky, mikä tuli ilmeisesti yöllisistä erikoisista nukkuma-asennoista: Touko sai keskellä yötä jäätävän raivarin, lopulta kyllästyin nuokkumaan sängyn vieressä, joten otin hänet viereen. Että voikin yksivuotias viedä niin hirveästi tilaa. Touko nukkuu selkeästikin parhaiten omassa sängyssä, joten koko yön mönkimisen ja ähinän jälkeen noh, päätin, että yritän kököttää siellä sängyn vieressä seuraavalla kerralla vähän sitkeämmin.

Isoimmat kivet jäivät huomiseen (iskän) pyöriteltäviksi. 



Näyttää tuossa kuvassa ihan säälittävältä tuo kivikasa, mutta se oli kaikkea muuta: varmaan viisikymmentä kottikärryllistä ja isoimpia kantaen. Kaikkeen sitä kanssa ihminen ryhtyy.

Tässä Sulon uusi lemppari-paita, minkä jouduin yhtenä iltana kiskomaan väkisin pois hänen päältään pestäkseni sen. Sulo on aika takertuvaa tyyppiä, on pikku-autoa, lemppari-kirjaa, paitoja ja kenkiä. Mitä vielä? En edes muista.



maanantai 19. toukokuuta 2014

Hola!

Viikonloppuna saatiin tuliaisia Espanjasta, mummu kävi työreissulla ja sulloi matkalaukun täyteen kaikkea kivaa. Ainon mekkokokoelma kasvoi taas yhdellä, kaikki sai yhtäsuntoista mieleistä. <3




Viikonloppuna käytiin katsomassa höyryveturia, tutkittiin iskän vanhoja c-kasetteja (oli muuten Einon mielestä mahtava vempain sen soitin) ja paistateltiin auringossa. Illalla nukahtaminen käy aikaslailla helposti, kun viettää koko päivän pihalla juosten ja pulikoiden.

Tänään posti toi Me&I:n paketin, pesin ulkovaatteita ja kaivelin kesäkamppeita esiin. Samalla kauhistelin taas sitä, kuinka paljon lapset ovat kasvaneet viimekesästä.




Illalla käytiin vielä puroilla ennen saunaa (purot virtaavat meidän tontin rajoilla, ei pitkä matka, mutta retki kuitenkin). Aikaisemmin päivällä huomasin tiellä auton alle jääneen käärmeen, heitin sen pusikkoon, kun lapset sitä siinä töllistelivät. Varuilta laitettiin puroreissulle kengät jalkaan, onneksi, sillä tien yli luikerteli toinen käärme juuri kun Aino oli polkemassa loivaa mäkeä ylös. Hän säikähti tietenkin ihan hirveästi, Eino oli onneksi kauempana ja odotti, että käärme katosi pusikkoon. Kotona Aino laittoi paniikissa kaikki ovet ja ikkunat kiinni, ettei käärmeet pääsisi sisälle. Samassa rytäkässä Sulon sormet jäivät oven väliin. Siinä taas sekunnin mietin, että loistavaa, mitä vielä? Ja miksi kaikki tapahtuu aina samaan aikaan? Aino huutaa paniikissa, Sulo huutaa, kun sattuu. Touko yritti samalla mönkiä kovaa vauhtia saunan oven alta kuumaa kiuasta katsomaan. Jes. Ja koirakin oli niin likainen purossa molskimisesta, että aikaisemmin tehty imurointi oli ihan yhtä tyhjän kanssa.

Nooh, siitä selvittiin ja saunan jälkeen saatiinkin seurata mahtavaa salamointia ja ukkosen jyrinää. Me Einon kanssa bongatiin salamoita (Aino ei uskaltanut tulla terassille, se olisi ollut varmaan tälle illalle ihan liikaa), mutta Sulo seurasi mielenkiinnolla sivusta. Kohta hänkin tuli osoittelemaan mustia pilviä ja huusi mäkviin (Mcgueen), heihei mäkviin (heilutusta). En edes tohtinut selittää, että bongaillaan ukkosen salamoita, ei Salama McGueenia. Sulo. <3

sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Elämää suurempaa

Miksi on mukavaa, että tulee kesä? On lämmin, pääsee uimaan, saa lomailla, puuhata pihalla, matkustella, syödä jätskiä, nauttia valosta. 

Eikä tarvitse pukea ulkovaatteita.

Lähestulkoon jokainen äiti ja isä ovat yhtä kaikki samaa mieltä: mahtavaa, kun ei tarvitse pukea. Aika säälittävää? Sitäkö me odotamme? Maailma on pullollaan kaikkea ihanaa ja mahtavaa, ja me liputetaan lämpimälle aikakaudelle, koska silloin voi unohtaa sukkahousut, villasukat, toppahaalarit, lukemattomat rukkaset, kypärämyssyt, pipot, kaulurit ja tympeän näköiset talvikengät. Ja ennen kaikkea pukemista vastaan pyristelevät lapsikuninkaat-ja kuningattaret.

Luin hiljattain jutun naisesta, joka oli suurimman osan elämästään matkannut ja purjehtinut ympäri maailmaa ja käynyt sellaisissa maissa, joista minä en ollut edes ikinä kuullut. Samalla pisti silmään uutinen suuresta löydöstä, dinosauruksen reisiluusta. Se luokiteltiin heti hyvin merkittäväksi löydöksi ja tutkijat ovat siitä innoissaan.

Ja me hurrataan, kun ei tarvitse pukea toppavaatteita ja kurahaalareita. 

Toiset tutkivat fossiileja, toiset painivat päivät pitkät uhmaikäisten ja nirsojen leikki-ikäisten kanssa. On meilläkin murheet. Jossain käydään sotia ja minä kehtaan valittaa siitä, että ikkunassa on aina sormenjälkiä ja sängyssä hiekkaa. Mutta niinhän se menee: lapsena murheista suurin oli se, kun piti lähteä uimarannalta pois tai ampiainen pisti jalkaan. Teininä kirosin, kun kännykän saldoraja täyttyi alta aikayksikön. Lukiossa otetaan jäätävä stressi kirjoituksista ja opiskellessa on katastrofi, kun rahat eivät riitä (taaskaan) ruokaan kosteiden opiskelijabileiden jälkeen tai kun tentti meni huonosti. Vanhemmilla elämä järkkyy, koska on liikaa univelkaa, liikaa kiloja, liikaa huonoa omaatuntoa ja toisaalta liian vähän rahaa, liian vähän parisuhdeaikaa ja liian vähän omaa aikaa. Ja aina vaan samaan aikaan joku muu näkee nälkää, menettää perheensä tai oman terveytensä. 

Itse mietin monesti sitä, että onko elämää kaiken tämän ulkopuolella? Kun kodista tulee linnani ja kaikki tiivistyy niihin hetkiin, kun pinna meinaa palaa sadannen kerran eikä kukaan usko mitään. Kai sitä on, jossain vaiheessa varmasti näkyy valoa tunnelin päässä. Ja kun joku kaunis päivä pääsee hetkeksi pois kotoa, tekemään jotain ihan muuta, kotona oleminen saa ihan uuden merkityksen: ei ehkä ota niin paljon päähän väärän värinen verho tai likaiset lattialistat.

Kaikessa on kuitenkin kyse elämästä. On kamalaa vähätellä sitä, että vanhemmat ottavat stressiä lapsiin liittyvistä asioista, sillä lapset ovat juuri sillä hetkellä se elämä. He voivat olla niitä, jotka tulevaisuudessa kaivavat fossiileja tai juoksevat maailmanennätyksiä. Minusta on hienoa, että vanhemmat jaksavat panostaa siihen, millaiset eväät lapset tähän maailmaan saavat. Tai kuinka väsyneet vanhemmat kanssa "joutuvat" päivänsä viettämään, silläkin on iso merkitys. Ja vaikka se jonkun mielestä saattaa kuulostaa säälittävältä, stressi pukemisesta ja kestovaippojen käytöstä on juurikin sen elämän ytimessä, missä me olemme silloin, kun lapset ovat pieniä. 

"Odotapas vaan, kun he ovat teini-ikäisiä", silloin sitä varmasti toivoo, että saisi pukea lapset itse, nukuttaa heidät itse ja päättää, mitä he syövät tai kenen kanssa hengailevat. Ja ennenkaikkea pitää kädestä kiinni. Silloin voin kuulla sanovani, että miksi ihmeessä ikinä kehtasin valittaa siitä univelasta, mikä silloin oli.  

Leikki-ikäisen elämän ydin saa olla meistä aikuisista pieniltä tuntuvia murheita täynnä ja teinille tärkeät asiat kalskahtavat vanhempien korvaan ruikutukselta. Mutta se on heille tärkeää juuri sillä hetkellä. 

Ja kun se valo siellä tunnelin päässä on saavutettu, menneet ongelmat saattavat tuntua yhtälailla hölmöiltä. Ei sitä enää jälkeenpäin muista, kuinka pahalta on saattanut tuntua. Uusien haasteiden edessä sitä kai peilaa olotilaa menneisyyteen: "Kyllä silloin oli helppoa" tai "onneksi ei tarvitse elää sitä enää ikinä uudestaan". Mutta tärkeää se on ollut ja kaikki se vaikuttaa siihen, millaisia me olemme ja millaisia meidän lapsistamme tulee. 


perjantai 16. toukokuuta 2014

Einon ukkelit

Pyysin eilen Einoa piirtämään synttärikutsuihin kuvia itsestään. Kuten näkyy, mielenkiinto meinasi vähän lopahtaa loppua kohden. :D Piirrustuksia pitäisi olla ainakin kymmenen, josko hän jaksaisi tänään piirtää taas pari lisää. Tai sitten valitsen helpoimman tien ja otan monta kopiota ensimmäisestä kuvasta. :)


keskiviikko 14. toukokuuta 2014

Kaiken takana on nainen

Äärimmäisen kliseistä, mutta näin se on. Tältä päivältä pari hyvää esimerkkiä:

1.

Vaimo: Oletko muistanut palauttaa korjatun veroilmoituksen, sen palautus on huomenna?

Mies: Öööh, en. Teen sen heti.

Eikä menisi kuin jäätävän iso summa palautuksia ohi, jos "joku" ei olisi muistuttanut. Tämä toistuu joka vuosi.¨

2.

M: Tuli eilen viestillä kutsu viiskymppisiin, mennäänkö kaikki?

V: Tottakai.

Miehen vastaus viestiin: Me tullaan (+kaikkien nimet).

V: Siis täh, olisit nyt laittanut siihen, että kiitos kutsusta! Minä laitan vielä erikseen (nappasin kännykän ja kirjoitin).

Kohta tulee vastaus takaisin, vitsikkäästi (hehheh) "No onhan sulla käytöstapoja". 

Mies laittoi takaisin, että eikun se oli vaimo. Ja ihan omasta tahdostaan!

Juupajuu. Eilen iltatouhujen takana oli mies, minä nautin musikaali-matkasta Hämeenlinnaan. Jokseenkin ikimuistoinen matka, ja ihan mieletön esitys. Tällaisten reissujen jälkeen sitä aina ihmettelee, miksi ei tule lähdettyä useammin. Tekee hyvää sielulle, sydämelle, ajatuksille. Varsinkin, kun esitys on niin hyvä, että sitä katsoessa unohtuu ihan kaikki muu.


Tänään keskusteltiin Einon kanssa aika kauan siitä, miksi ulos ei voi lähteä vielä pelkät shortsit jalassa. Minä yritin kaikkeni, selitin, selitin ja selitin, sitten käskin, pyysin, maanittelin. Loppupeleissä se meni näin: Täytyy laittaa hou..EN HALUUUU! EN HALUUUU! EN HALUUUUU!. Sitten vetosin siihen, että ulkona tuulee, ja vaikka aurinko paistaakin, niin vielä ei ole kesä. Siihen se sitten rauhoittui, kun rupesi miettimään, miten sen tuulen saa pois. Siirretään, jos äiti vaikka ottaisi ja siirtäisi tuulen pois? Ei, ei se ollut hyvä idea. Viimein hän päätyi siihen, että tehdään maahan iso kuoppa ja kaadetaan puut siihen (tuuli tuntui olevan Einolle aika konkreettisesti puissa, koska ne heiluu tuulessa). Eikä sitten keritty ulos ollenkaan. Kaikki muut ehtivät ulkoilla sillä aikaa, kun me tapeltiin housujen laittamisesta sisällä.  

Sulo tunki eräänä päivänä vitamiinitabletin syvälle nenään. Siinä hetken aikaa tiirailin ja tähystin pieneen nenänreikään, siellä on ja pysyy. Olin jo lähdössä hakemaan pinsettejä (jotakin olisi pitänyt kuitenkin kokeilla) kun hän puhalsi itse tabletin ulos. Painoi toista sierainta sormella ja puhalsi nenän kautta ulos. Mistä ihmeestä Sulo sen oikein on oppinut? 

Samaa ällistelin äsken Toukoa katsellessa, kun hän löysi leikkihepan kopasta ja rupesi sillä "laukkaamaan" eli nosteli hepan etu-ja takapäätä vuorotellen ylös ja alas. Sillälailla koppoti-koppoti, toivottavasti joku ymmärtää mitä haen takaa.

Kun eilen kaivelin teatteri-reissulle vaatteita vaatehuoneesta, tuli sellainen olo, että olisi hyvä päästä kunnolla shoppailemaan. En edes muista, milloin viimeksi olisin kunnolla keskittynyt vaateostoksille. Vaikka ihan vihoviimeinen ajatus tällä hetkellä on se, että lähtisin hikoilemaan ja tuijottelemaan lörönahkaa niihin kirkkaisiin sovituskopin valoihin, hyvää se varmasti tekisi. Niin sielulle kuin vaatekaapillekin.


maanantai 12. toukokuuta 2014

Jännää on, jännää

Joo-o, jännä oli tämä päivä. Eilen illalla kivasti ajattelin, että en laita herätyskelloa soittamaan aamulla, pikkupojat heräävät kuitenkin seitsemän aikaan, niinkuin ovat nyt pitkän aikaa heränneet. Mutta mikä taika siinä on, että sen kerran, kun johonkin pitää lähteä, eivät herääkään? Ainolla alkoi tutustuminen eskariin yhdeksältä, me herättiin 8.15.

Ehdittiin ajoissa, koululta pikaisesti takaisin kotiin syömään loput aamupuurot ja vaihtamaan pojilta yökkärit pois. Siitä suoraan isomummun luo, jonne Eino ja Sulo jäivät siksi aikaa, että kävin Toukon kanssa neuvolassa. Toukon kasvu lähenee pikkuhiljaa keskikäyrää, nyt ei painoakaan tule enää niin hurjasti kuin ennen. ;) Paino oli nyt 10625 g, kahden kuukauden aikana oli tullut reilu 300 g lisää, pituutta oli tullut kolme senttiä, jota oli nyt 75,5 cm. "Hyvin kasvaa, rauhallinen poika.". Neuvolatäti ihmetteli, että onpa hienoa, ettei kellään meidän lapsista ole mitään allergioita ja minä ihmettelin, etten vielä kertaakaan, en koskaan ole unohtanut lapsen neuvolakorttia tai ottanut väärää mukaan. Se on aika huikeeta, neuvolakertoja kun on kertynyt aika monta. Seuraavaksi pitäisi mennä Einon kanssa neljävuotiaan tarkastukseen kesäkuussa, siellä rokotetaan, kääk.


Ainon eskaripäivä meni hyvin, saivat kotiin "kesäpussin", mihin kerätä muistoja kesältä, se otetaan sitten syksyllä ensimmäisenä päivänä mukaan. Ruokana oli kuulemma makaronilaatikkoa. Kovasti Aino jo odottaa syksyä, oli niin kivaa ja tuttuja kavereitakin. Minä vain kokoajan mietin ihan hölmöjä juttuja: Täytyyköhän siellä kuoria perunat itse? Aino kyllä osaa, huh; Mitenköhän se vessassakäyminen sujuu, toivottavasti muistaa pestä kädet. Onkohan se takin vetskari hankala laittaa kiinni, onkohan siellä joku auttamassa, jos se jää jumiin? Olikohan ne lenkkarit huono valinta, tarrojen pitäisi kyllä olla helppo laittaa kiinni? No, hienostihan siellä oli mennyt, varmaan paremminkin kun minä en ollut siellä hääräämässä vieressä.

Äitienpäivänä oltiin mummuloissa, ilta rauhoituttiin kotona. Lapset olivat askarrelleet minulle kerhossa ihanat kukka-lahjat, mahtava idea! Nyt täytyy ruveta suunnittelemaan kukkapenkkiä.

 Aino kärräsi toisessa mummulassa ponille heinää pikkuisella kärryllä. Einosta on aina hankala yrittää saada hyvää kuvaa, jotenkin hän on niissä aina jonnekin suuntaan heilahtanut.




Ja sainpa luettua loppuun kirjan, minkä aloitin öööh tiistaina? Lukemisessa meni hieman kauemmin, lupasin itselleni, etten lue sitä iltaisin ettei mene yöunet. Mielettömän jänniä nämä kirjat, suosittelen ehdottomasti tätä kirjasarjaa kaikille, jotka tykkäävät rikosjännäreistä. Minulle kävi taas niin, että kun ensimmäistä sivua "vähän vilkaisin", en pystynyt enää lopettamaan. Jäätävää.


Tämän päivän ilta meni leipoessa huomisille nyyttäreille ja selaillessa paria vaatekassia: saatiin isomummun ystävän kautta pojille iso kasa vaatteita, hurraa! Juuri kun mietin, että olen joutunut heittämään paljon reikiintyneitä sukkia pois, niin saatiin ainakin viisitoista paria käytettyjä, mutta hyväkuntoisia sukkia. Juuri sopivasti, mikä säkä. Ja ihania kesävaatteita, paitoja ja shortseja. Kiitollinen, todella kiitollinen. <3

Ja kävinpäs pitkästä aikaa juoksulenkillä koiran kanssa. Pitkän tauon jälkeen tuntui, ettei tie ole mitään muuta kun yhtä jyrkkää ylämäkeä. Huh, selvisin silti.



 P.S. Minun mielestäni oli ihan hienoa, että Itävalta voitti viisut, vaikka biisi ei ollut paras. Mutta toisaalta, onko kilpailussa oikeasti ollutkaan koskaan kyse musiikista?


lauantai 10. toukokuuta 2014

Ristiriitaisuuksia

Vuosi sitten äitienpäivänä pääsimme Touko-vauvan kanssa synnäriltä kotiin. Lapset olivat tehneet kotona mummun kanssa kakun ja keksejä, pöydällä oli kukkia. Iskä oli pystyttänyt pappojen kanssa lapsille pihaan ison keinun. Kevät oli kauneimmillaan, meidän kotiintulopäivästä alkoivat mahtavat helteet, muistan, kun vauvan kanssa nukuttiin hikisinä kylki kyljessä.

Äitienpäivä sinä vuonna oli meille mitä onnellisinta aikaa, ja yleisesti ottaen äitienpäivä tarkoittaa yhdessäoloa ja rakkaita ihmisiä.

Minulle äitienpäivästä tulee mieleen myös jotain ihan muuta: neljä vuotta sitten olimme läheisen ystävän hautajaisissa. Tämä vuodenaika muistuttaa minua siitä, että me tarvitsemme toisiamme.

Eilen autolla ajaessani tulin miettineeksi edesmenneen ystäväni ääntä. Muistin, miltä hänen naurunsa kuulosti ja samalla tajusin, etten ollut miettinyt sitä pitkään aikaan. Niin paljon on tapahtunut kaiken sen jälkeen, että muisto hänestä meinaa välillä kadota. Menee viikkoja, etten ajattele asiaa ollenkaan. Mutta siellä se silti on, muisto yhteisestä ajasta ja hänen valloittavasta persoonastaan. <3

Pari päivää on mennyt melkoisessa hulinassa. Toukolle nousi torstaina kuume, yö oli levoton, mutta seuraava päivä jo parempi. Kuume vei viikkoja kestäneen räkätaudin pois, ihan samalla tavalla kuin Einolla ja Sulolla viimeviikolla. Perjantaina aamupäivällä lapset ihmettelivät kaupan lihatiskillä hiekkaisia lihapaloja (pippuri-pihvejä), käytiin luonaalla Pappilan Tavernassa ja illalla olin Toukon kanssa Me&I-kutsuilla. Hirveää säätöähän se on, jos haluan johonkin mennä kun iskä on iltavuorossa: lasten täti kävi hakemassa Ainon kuoroharjoituksista, Eino ja Sulo saivat mennä mummulaan.

Tänään heiteltiin loput nurmikonsiemenet, iskä istutti hopeapajuja ja me lasten kanssa laitettiin yrttejä ja vihanneksia kasvamaan: basilikaa, rosmariinia, minttua, persiljaa, meiramia, porkkanoita, hernettä, salaattia, ruohosipulia. Saapa nähdä, miten käy. Eino taas kovasti jo kyseli, että joko ne herneet kasvaa. 




Seuraavan viikon to do-listalla on ainakin Toukon valokuva-albumin ähellystä (löysin vihdoinkin kivan, pitäisi laittaa tilaukseen) ja poikien synttärikutsujen askartelua: Toukon ja Einon syntymäpäiviä vietetään kesäkuun alussa, Eino on syntynyt juhannuksen tienoilla. 

Ja onpa muuten Sulolla ihan mielettömän vahva kaksivuotiaan uhma. Ja jos hänen antaa nukkua parin tunnin päikkärit, illalla häntä ei nukuta sitten yhtään. Yhtenä iltana hän nukahti vasta juuri ennenkuin iskä tuli töistä puoli yhdentoista aikaan. Eikä auta yhtään että ilmeisesti myös Einolla on jonkinlainen uhma, onkohan neljän vuoden tienoilla joku kausi kanssa? En tiedä, mutta muutamana iltana olen lähtenyt laittamaan lapset nukkumaan aikaisemmin kuin yleensä, ihan vaan sen takia etten jaksa kuunnella sitä huutoa.

Huomenna ilahdutetaan mummuja, lapset askartelivat perhekerhossa kortit, myös Sulo teki oman. Hänestä liimaaminen oli ihan parasta, ja sen näköinen (vihreä) korttikin kyllä on.



  
Maanantaina Aino menee tutustumaan eskariin (!) ja tiistaina isompien kerhossa on nyyttärit. Oli hyvä syy ostaa Tove Janssonin juhlavuosi-purnukka, lapset saavat viedä muumi-keksit yhteiseen pöytään. Vaikka en sinisestä väristä kauheasti välitä, oli tämä jotenkin kiva.



Niin ja tiistaina illalla lähdetään katsomaan Hämeenlinnaan Autiotalo-musikaalia, Ida esiintyy viehättävänä Lady Capuletina. Siitä lisää lähempänä!

Ihanaa äitienpäivää kaikille, on ihan maailman parasta saada olla äiti!